ARISTE.
Mitä sanot sa, sisko?
BÉLISE.
Clitandre sult' asian salaa.
Hänen sydämensä se aivan toiselle palaa.
ARISTE.
Ole nyt! Henriettea eikö hän lempis, mitä?
BÉLISE.
Ei rahtuakaan.
ARISTE.
Hän itse sen mulle sanoi.
BÉLISE.
Niin lie.
ARISTE. Hänen puolestaan — et kieltäne sitä — nyt pyytämäss' olen juur' Henrietten kättä.
BÉLISE.
Ei haittaa.
ARISTE. Ja kiirehtimään hän vielä anoi tämän toivonsa toteutumista viipymättä.
BÉLISE. Niin vainen? Ei vois paremmin harhaan viedä. Henriette on veruke vain, veli rakas, se tiedä, salakaapu, naamio, toista mi peittää tulta, jonk' oikea esine ei ole mulle outo. Niin, teill' on kummallakin, täss' erehdys suuri.