VADIUS.
Te tekijä…?
TRISSOTIN.
Minä.
VADIUS.
En käsitä, kuink' oli laita.
TRISSOTIN.
Mun runoni vain kovaks onneks ei teistä maita.
VADIUS.
Ma kuuntelin varmaankin hajamielisesti,
tai esitys huono sen vaikuttamasta esti…
Vaan jätämme sen ja katsomme ballaadiani.
TRISSOTIN.
Oh kuka nyt niihin enää arvoa pani!
Ne poiss' on jo muodista, homehtuneita ammoin.
VADIUS.
On monta, luulen ma, joita ne vielä lumoo.
TRISSOTIN.
Kenties. Mun tuomiotani ei se kumoo.
VADIUS.
Ne siitä pelastunee hyvin pienin vammoin.
TRISSOTIN.
Niin, kelpaavan hyvin näkyvät pedanteille.