HARPAGON (tukkien vielä kädellään Jaquesin suun). Vieläkö nyt?
VALERE (Jaquesille). Tahdotko halkaista vieraittemme vatsat? Ja onko isäntämme kutsunut vieraita tänne tappaaksensa heidät ruualla? Noudattakaa toki vähän terveysopin sääntöjä ja kysykää lääkäreiltä, onko mikään ihmiselle vaarallisempaa kuin liika syöminen.
HARPAGON. Hän on oikeassa.
VALERE. Tietäkää, herra Jaques ja muut teidän kaltaisenne, että pöytä täynnä liharuokia on kuin mestauslava, että jos tahtoo kohdella vieraita ystävällisesti, pitää kohtuullisuuden vallita ateriassa, ja että niinkuin eräs vanhan ajan viisas sanoo: "meidän tulee syödä elääksemme, eikä elää syödäksemme."
HARPAGON. Ah! Sepä mainiosti lausuttu. Tule tänne, jotta saan sinua siitä syleillä. Se on ihanin sananparsi, mitä eläessäni olen kuullut: "Meidän tulee elää syödäksemme, eikä syödä elääksemme." Ei, niin ei se ollut. Miten sinä sanoitkaan?
VALERE. Meidän tulee syödä elääksemme, eikä elää syödäksemme.
HARPAGON (Herra Jaquesille). Niin! Kuuletko? (Valérelle.) Kuka on se suuri mies, joka sen on sanonut.
VALERE. En muista tällä haavaa hänen nimeänsä.
HARPAGON. Muista kirjoittaa minulle nuo sanat: minä piirrän ne kultakirjaimilla ruokasalini oven päälle.
VALERE. Sen kyllä teen. Ja mitä illalliseen tulee, niin antakaa vaan minun toimia, kyllä minä sen asian suoritan niinkuin pitää.