HARPAGON. En suutu, en ensinkään.
JAQUES. Antakaa anteeksi, mutta minä tiedän varsin hyvin saattavani teidät raivoon.
HARPAGON. Et laisinkaan. Päin vastoin, se minua miellyttää, sillä onpa hauska kuulla mitä minusta puhutaan.
JAQUES. Herra Harpagon, koska siis tahdotte, niin sanon teille suoraan, että teitä kaikkialla pidetään pilkkana, että meidän perässämme joka haaralta satelee kompasanoja teistä, ett'ei mikään ihmisiä niin huvita kuin puheet itaruudestanne. Ensimäinen sanoo: että painatatte erityisiä almanakkoja, joihin sovitatte enemmän paastopäiviä kuin vuodessa onkaan, ja näihin sitten pakotatte talonväkenne, toinen, että teillä aina on joku torajuttu varoilla palvelijoillenne muuttopäivänään, saadaksenne muka syytä pidättää heidän palkkansa. Kolmas kertoo, että te kerran haastatitte käräjiin erään naapurin kissan, joka teiltä oli syönyt savustetun lampaankäpälän, neljäs taas että teidät oli äkkiarvaamatta tavattu eräänä yönä näpistelemässä kauroja omilta hevosiltanne ja että kuskinne, hän, joka oli ennen minua, antoi teille pimeässä kepistään aika lailla. Lopuksi, sanonkohan sen teille? Jos menee mihin hyvänsä, niin saa kuulla tuhansia juttuja mitä ikänä voi keksiä. Niin te olette kaikkein ihmisten hampaitten välissä, eikä teitä koskaan nimitetä muulla nimellä kuin saituri, ahmatti, koronkiskuri ja kirpunnylkijä.
HARPAGON (lyöden Jaquesta). Sinä pöllö, rosvo, konna, hävytön koira.
JAQUES. Kas niin! enkö sitä arvannut? Te ette tahtonut minua uskoa.
Sanoinhan teille, että te suututte, jos teille sanoo totuuden.
HARPAGON. Opitko sinä puhumaan?
(Menee.)
NELJÄS KOHTAUS.
Valére. Mestari Jaques.