HARPAGON. Hän on oikeassa. Tyhmälle kunnianosotukselle on semmoinen vastaus paikallaan. Antakaa anteeksi, kaunottareni, poikani hävyttömyys; hän on nuori pölkkypää, joka ei vielä tiedä mitä hän sanoo.
MARIANE. Minä vakuutan ett'ei hänen sanansa ole ollenkaan minua loukanneet, päin vastoin minua miellyttää, että hän sillä tavoin ilmaisee minulle todelliset ajatuksensa. Semmoisesta tunnustuksesta minä pidän ja, jos hän olisi puhunut toisin niin kunnioittaisin häntä vähemmän.
HARPAGON. Te olette hyvin hyvä, kun noin annatte hänen vikansa anteeksi. Aika hänet kyllä tekee viisaammaksi ja saattepa nähdä, että hän muuttaa mieltä.
CLEANTE. Ei, isä, minä en voi sitä muuttaa, ja minä pyydän hartaasti neiti Marianea sitä uskomaan.
HARPAGON. Hän on vallan riivattu! Jatka vaan.
CLEANTE. Tahdotteko että avaan koko sydämeni?
HARPAGON. Vielä kerta! Tahdotko muuttaa puhetta?
CLEANTE. No olkoon menneeksi! koska tahdotte, että minä puhun toisin, niin sallikaa, neiti, minun tässä asettua isäni sijaan ja teille tunnustaa, ett'ei maailmassa ole ihanampaa olentoa, ett'en tiedä suurempaa onnea kuin olla teille mieliksi, ja että nimitys: teidän puolisonne, on kunnia ja onni, jota pitäisin maailman korkeimpana. Niin, arvoisa neiti, olette ihanin omaisuus silmissäni, jota voi löytyä ja sen tahdon saavuttaa. En tiedä mitä en tekisi saadakseni niin kalliin tavaran; ja suurimmatkin esteet — — —
HARPAGON. Vaikenetko jo, poika!
CLEANTE. Se on kunnianosoitus, jota teidän puolestanne osoitin neidille.