TARTUFFE.
Miksikä vankeuteen?
OIKEUDENPALVELIJA. Minä teille en, vaan toisille tiliä teen. (Orgonille.) Nyt huojetkoon tämä huolenne painajainen. On meillä ruhtinas vilppiä vihaavainen, hänen silmänsä näkee sydänten sisimpään, sitä teeskelyn temput pysty ei pettämään. Hänen suuren henkensä huomio herkkä voipi kaikk' oivaltaa, kaikk' oikein se arvioipi, silt' yllättämällä ei voiteta menestystä, ei liioittelut sen eksytä ymmärrystä. Hän kunnon palkitsee iki-kunnialla, sitä suosii, mutta ei innolla sokealla, sydän hyville armias ei hänen rinnastaan sitä vihaa estä, joka on vääräin pelko. Hänt' älkööt pettää tuollaiset tuumitelko; pani turhaan kavalammatkin paulojaan. Hänen katseelleen heti kuulsi se kaikki julki, niitä sydämeensä hän konnanjuonia sulki. Toi ilmiantaja itsensä ilmi juuri — niin ohjaa oikeuden ikivalpas valta — ja hänestä paljastui pahantekijä suuri ja tuttu vanhastaan, nimen uuden alta. Hänen ilkityönsä kaikki jos kirjaan pantais, monet kirjantäydet se kirjoittamista antais. Niin, sanalla sanoin, valtias kohta keksi sen vilpin, mi teille häll' oli kiitokseksi; lisän siitä saa hänen syittensä synkkä taakka; ja tänne mun todistamaan piti tulla vain, kuink' ilkeytensä hän vie ihan huippuun saakka, sill' itse viattomuutenne ilmoittain, nuo paperit, jotka se veijari teilt' on saanut, hält' ottaa pois ja ne saapua teille tuomaan. Esivallan mahti ne kumonnut on ja taannut taas kaikki oikean omistajansa huomaan. Myös anteeksi antaa hallitsijamme halaa, mitä ystävän tähden olette rikkonut salaa, siten palkitsee sen innon, jot' ilmaisitte, hänen oikeuttaan kun ammoin te puolustitte, ja näyttää, että hält' oikean arvon saa teko oiva, kun sitä vähimmin odottaa, ett' osaa palkan panna hän ansion myötä ja kauemmin hyvää muistaa kuin pahaa työtä.
DORINE.
Oh, Herran kiitos!
ROUVA PERNELLE.
Nyt minä hengitän jälleen.
ELMIRE.
Mikä suuri onni!
MARIANE.
Sen kuinka uskoa voin!
ORGON (Tartuffelle, jonka oikeudenpalvelija vie pois).
Ähäh, saitkos, veijari…
Kahdeksas kohtaus.
Orgon, Rouva Pernelle, Elmire, Mariane,
Cléante, Valère, Damis, Dorine.
CLÉANTE. Ei, veli, älkää noin te vaipuko ilkuntaan hänen häpeälleen. Hänet jättäkää kovan onnensa kouriin, lanko, mut älkää soimaten kiveä kuormalle panko. Rukoelkaa ennen hälle te uutta mieltä, ett' elämänsä hän korjais ja paheen tieltä jo tänään katuvaisena kääntyis pois, ja valtias suuri hälle viel' armon sois. Mut itse menkää ja kiitosta polvillanne te hälle tuokaa armosta saamastanne.