Dorimena. Hyvin hyvilläni, oikein iloinen olenkin, sillä isäni kovuus on minua tähän päivään asti pitänyt ilkeimmässä orjuudessa. Se vähäinen vapaus, jonka hän toisinaan on minulle suonut, saattaa minut raivoon, ja satoja kertoja olen toivottanut, että hän antaisi minut miehelle, päästäkseni siitä pakosta, joka minulla on hänen luonansa, ja saadakseni tehdä, mitä tahdon. Jumalalle kiitos, te tulitte nyt onneksi minua päästämään, ja minä valmistelenkin nyt jo nauttimaan iloa ja kelvollisesti ottamaan takaisin sitä aikaa, jonka olen tähän asti vankina menettänyt. Koska te olette rikas mies ja tiedätte kuinka pitää elää, niin arvattavasti meille kahden tulee olemaan hyvin iloinen elämä, ja te ette suinkaan liene noita häjyjä avio-miehiä, jotka tahtovat, että vaimon, niinkuin suden-korennon, pitäisi tulla toimeen tyhjällä. Tunnustan teille, että en suostuisi tämmöiseen kauppaan, ja että yksinäisyys vimmastuttaa minut. Minä rakastan leikkiä, vieraspitoja, tanssia, kestiä, kävelyä ja ajelemista, sanalla sanoen, kaikkea huvitusta, ja te varmaan ihastutte, että saatte niin iloisen puolison, kuin minä olen. Meillä ei tule koskaan keskenämme olemaan eri-puraisuutta, enkä minä koskaan ahdista teitä toimissanne ja liikkeissänne; samalla toivon, ett'ette tekään puoleltanne minua ahdista toimissani; sillä, minun nähdäkseni, pitää nöyryyden olla molemman-puolisen, eikä kukaan mene naimiseen saattaaksensa tois-puoleistansa raivoon. Lyhykäisesti sanoen, naimisessa tulemme me elämään niinkuin ne, jotka tuntevat maa-ilmansa. Eikä luuleminen saa koskaan tulla sekoittamaan meidän elämätämme; ja siinä on kyllin, että lupaan olla teille uskollinen, niinkuin tiedän, että tekin tulette minulle olemaan uskollinen. Mutta mikä teidän on? Kasvonne muuttuvat kokonansa.
Sganarelle. Ei se ole mitään; yskä vaan nousi päähäni.
Dorimena. Kumma, kuin se tauti tähän aikaan paljon vaivaa ihmisiä; vaan avio-miehenä pääsette kaikista taudeista. Hyvästi! Minä oikein ikävöin kunnollisia vaatteita, päästäkseni näistä repaleista. Arvattavasti ostatte te minulle kaikkea; heti lähetän kauppiaita luoksenne.
Viides kohtaus.
Jeronymus, Sganarelle.
Jeronymus. Oikeinpa hyvästi sattui, herra Sganarelle, että vielä teidät täältä tapasin. Minä tapasin kulta-sepän, joka oli kuullut mainittavan, että te etsitte kaunista sormus-kiveä lahjoittaaksenne puolisollenne, ja pyysi minua puhuttelemaan teitä puolestansa sekä sanomaan että hänellä on kaupan semmoinen maailman parain kivi.
Sganarelle. Herranen aika! Eihän sillä niin kiirettä ole!
Jeronymus. Kuinka? Mitä tämä tahtoo sanoa? Mihinkä se naima-into on joutunut, kun teissä vast'ikään paloi?
Sganarelle. Olen saanut pieniä epäilyksiä päähäni ja nyt alkaa koko tuo naiminen arveluttaa minua. Ennenkuin tässä asiassa etemmäksi astun, pitää minun se tarkasti tutkia ja pyydän teidän selittämään alinomaa mieleheni johtuvan unen, jonka näin viime yönä. Tiedättehän että unet ovat niinkuin peilit, joissa ihminen silloin tällöin saa katsoa tulevaisuuttansa. Minä olin olevinani laivalla, hyvin myrskyisellä merellä ja — —
Jeronymus. Herra Sganarelle, minulla on vähän asiaa toimitettavaa, ett'en jouda untanne kuuntelemaan. Minä en ensinkään ymmärrä selittää unia. Vaan mitä naimis-kysymyksenne selittämiseen tulee, niin on teillä naapurinanne kaksi tieto-viisasta, jotka voivat teille selittää kaikki, mitä tästä asiasta tahdotte tietää. Ja kuin nämä tieto-viisaat vielä ovat eri lahko-kuntaa, eri oppi-lahkoa, niin voitte heidän eri-laisista ajatuksistansa valita kumpaisen haluatte. Minä puolestani pysyn siinä, mitä jo ennen olen teille sanonut, ja nyt, nöyrin palvelijanne!