"Älä kysy, isä", vastasi tyttö yhä suuremmassa ahdistuksessa.
"Miksi en kysyisi?" sanoi Martin hyväillen häntä. "Mikä sinua surettaa, pieni ihmelapseni? Tiedäthän, että sinä ja sisaresi olette isänne ylpeys."
"Katsopas lutusta! Kuusvuotinen ja jo osaa!" huudahti Joakiina kovin närkästyneenä.
"Älä ole milläsikään, vaimo", sanoi Martin sovinnollisesti. "Ainahan lapset ovat kateellisia, kun näkevät toisia hyväiltävän."
"Kyllä minä hänestä saan kateuden lähtemään muutamilla selkäsaunoilla."
"Joakiina, varo itseäsi sitä tekemästä."
"En, enkä varo! Vaikkakin nuo toiset lutukset eivät puhu mitään, niin näkee selvään, että he ovat samassa liitossa. Mutta onko se heidän syynsä? Ei, syy on isän, joka pilaa heidät."
"Vaimo, Joakiina! Pyhän neitsyen nimessä, ei mitään väärinkäsitystä! Semmoisia tulee maailmassa kyllä muutenkin, meidän ei tarvitse niitä etsiä."
"Samaa sanon minäkin — sinulle!"
Ja Joakiina purskahti itkuun, oikein Magdaleenan tavoin, ja mumisi, suudellen poikaansa ja huuhtoen häntä kyynelillään: