Ja tytöt ottivat vasunsa ja jatkoivat matkaansa. Nyt tahdon kertoa, kuka hän oli, tämä Don Juan Saca-Cuentas.
Don Juan Saca-Cuentas oli kylän koulumestari. Liikanimestään sai hän kiittää mainettaan, joka tiesi hänet hyvin taitavaksi luvunlaskijaksi. Kerran oli hän kumminkin vähällä ollut kadottaa tämän maineensa. Seikka oli tällainen:
Herra pastori ja oikeuden herrat olivat eräänä päivänä käyneet koulua tarkastamassa. He huvittelivat itseään kuulustelemalla etevimpien poikien tietoja ja tekivät heille erityisiä kysymyksiä. Eräs poikaveitikka, joka ei ollut saanut yhtään kysymystä vastattavakseen, ja joka sentähden ei ollut saanut loistaa tiedoillansa, päätti itse ruveta kysyjäksi, koskei häneltä kysytty.
"Herra maisteri", sanoi hän, "tahtoisitteko olla hyvä ja sanoa minulle yhden asian?"
"Kysy sinä vaan", vastasi opettaja; "tiedäthän että minä mielelläni kuulen teidän kysyvän, mitä te haluatte tietää — eihän kysymys ole häpeäksi."
"Isäni on nyt kolme kertaa niin vanha kuin minä", sanoi poika; "voiko koskaan tapahtua että minun ikäni on vain puoli hänen iästänsä?"
"Tuo ei ole mikään kysymys; tuhmaa viisastelua vain", vastasi opettaja. "Jotta voisi tulla mahdolliseksi mitä tiedustelet, täytyisi kellon käydä hitaammasti isällesi kuin sinulle."
"Mutta minä olen kumminkin sitä mieltä", intti poika, "ett'ei kellon tarvitse käydä nopeammin toiselle, kuin toiselle ja että minun ikäni sittenkin eräänä päivänä on säntilleen puolet isäni iästä."
"Ole vait! Eihän sinun puheessasi ole mitään järkeä", huudahti kiukustunut opettaja.
"Saanko todistaa, että väitteeni on oikea?" kysyi poika ja jatkoi vastausta odottamatta: "Olen nyt kahdentoistavuotias ja isäni on kuudenneljättä. Kahdentoista vuoden kuluttua olen minä neljänkolmatta ja isäni kahdeksanviidettä. Siis on isäni, joka nyt on kolme kertaa niin vanha kuin minä, kahdentoista vuoden perästä ainoastaan kaksi kertaa niin vanha kuin minä."