Joakiinan punakat posket kalpenivat äkkiä. Kauhea, lohduton ajatus sekausi ensikerran poikaa jumaloivaan rakkauteen, ajatus että hänen poikansa voisi saada äitipuolen ja kärsiä, mitä Dominikan tyttäret olivat saaneet kärsiä.
Naapurivaimo, vanha ja kokenut, aavisti mitä Joakiinan mielessä liikkui ja päätti tehdä uuden ryntäyksen hankkiakseen äidin turvattomille tytöille, jotka niin kauan olivat äidin rakkautta kaivanneet.
"Joakiina", sanoi hän juhlallisella äänellä, "Jumala antaa väliin vanhurskaiden maksaa jumalattomien väärinteot. Äidit kuolevat, leskimiehet naivat uudestaan ja hankkivat äitipuolia lapsillensa, kun he eivät voi hankkia äitejä."
"Äitipuolia!… Sydämeni poika!" mumisi Joakiina ja painoi Antoniota rintaansa vastaan.
Samassa tulivat tiellä näkyviin tytöt, jotka palasivat Valmasedasta.
He olivat iloisen näköisiä.
Joakiina meni heitä vastaan, tervehti heitä lempeästi ja tunsi ensi kerran halun sulkea heidät syliinsä ja suudella heitä.
Ennenkuin tytöt olivat ehtineet oikein perille, kiiruhtivat he kertomaan, millä ihmeen tavalla heidän oli onnistunut täyttää äitipuolensa määräykset.
"Joakiina!" huudahti mummo, "etkö näe tässä ihmeessä Jumalan ohjausta?"
"Näen, näen!" vakuutti Joakiina. "Vihdoinkin avaa Jumala silmäni; kunpa ei vain liian myöhään…"