Tämän meidän vangitun sankarimme elinjärjestyksen olivat yhden ainoan päivän tapaukset tykkänään mullistaneet. Hirveän kiihkoisessa mielentilassa lähti hän ikkunansa luota ja heittihe kylmälle vuoteellensa nukkuakseen. Mutta kadulla vallitseva melu ja naapuritalosta kuuluvat soiton sävelet ajoivat hänet pian ylös leposijaltaan. Hän nousi ja mitteli kiivain askelin ja levottomasti vankilansa lattiata.
Pitkän ajan kuluttua melu vihdoin taukosi kadulta. Nyt luuli hän voivansa nukkua rauhallisesti ja pani uudestaan maata; mutta mitä hän oli kuullut, se yhä vaan kaikui hänen korvissaan. Hänen sielussaan kohosi kammottava vastakaiku noihin kaikilta puolin kuuluneisiin ääniin. Sydämen myrskyinen tykytys ei suonut hänelle lepoa; veri virtasi kiihkeästi hänen suonissaan. Yhä vielä luuli hän kuulevansa miljoonia ja taas miljoonia ääniä; kiihkoisena syöksähti hän vielä kerran ylös vuoteeltaan ja siveli muutaman kerran otsaansa kädellään. Otsa oli hehkuvan kuuma, käsi kylmä kuin jää. Kynttilät ikkunoissa olivat loppuun palaneet. Hän kuunteli, tavoittaaksensa edes yhden ihmisäänen, joka karkoittaisi haavekuvat hänen sielustaan. Kuolon hiljaisuus vallitsi! — Muutamassa nurkassa oli kärpänen takertunut hämähäkin verkkoon. Hämähäkki hääri sen ympärillä, punoen lankojaan yhä tiheämpään, ja kärpänen oli tahtomattansa joutunut turmiolliseen kudokseen.
"Haa, sinäkin — siis olet sinäkin vanginvartija?" huusi vanki, hypähtäen vuoteeltaan; ja rientäen verkon luo vapautti hän vangitun kärpäsen varmasta kuolemasta. Hän katseli hyönteisen iloista lentoa semmoisilla tunteilla, kuin olisi hän itse vapautettu suuresta taakasta. Hämähäkki katosi loukkoon.
"Mihinkähän se on voinut paeta", puheli vanki miettiväisenä itsekseen.
"Mihinkä pääsit, sinä katala murhaaja", huusi hän kadonneelle hämähäkille äkillisen vihan vallassa. "Siksikö vain oletkin vankilaani asuntosi rakentanut, jotta tappaisit minun vieraani? Minä tapan sinut, sinä mykkä salamurhaaja; et saa koskaan enää täällä vaania noita hupaisia, vilkkaita, auringon säteistä iloitsevia, kultasilmäisiä olennoita!"
Ja nopeasti tarttui hän nurkassa olevaan hiilihankoon ja ryhtyi ajamaan hämähäkkiä takaa; mutta tämä pujahti pois verkostaan, juoksi ylös seinää myöten ja katosi yht'äkkiä hänen silmistään sillä kohdalla, jossa uunitorvi oli yhdistetty seinään.
Lapsellisessa raivossa, joka oli ihan hänen silloisen mielentilansa mukaista, nousi vanki tuolille tavoittaaksensa huonekumppaniansa.
Minne se on voinut piiloutua?
Hän haki hakemistaan… vihdoin huomasi hän halkeaman, joka kuumuuden vaikutuksesta oli syntynyt seinään. Tämän halkeaman kautta oli hämähäkki päässyt takaa-ajajansa käsistä.
Silloin heräsi äkkiä hänen sielussaan ajatus.