Don Aquilez nousi ja lausui vain muutamia, mutta nerokkaita ja innostuneita lauseita, joissa hän kosketti kaikkea, mikä läsnäolijoiden sydämmille oli rakasta ja kallista ja esitti eläköönhuudon isänmaalle, don Hernandolle, de la Romanalle ja voitolle.
Lasit kilisivät.
Nyt on kansanvaltalaisen vuoro.
Hän nousi, astui seurueen keskelle ja esitti lyhyesti, selvin vaikka koruttomin sanoin, eläköönhuudon emännälle. Muuten kääntyi tämäkin malja Espanjalle omistetuksi, kun puhuja lausui toivovansa, että rakas Jumala siunaisi tätä maata antamalla sille monta yhtä jaloa naista.
Sitten oli don Jacinton vuoro.
Hänkin kohotti lasinsa — hetken aikaa silmäili hän helmeilevässä nesteessä nousevia kuplasia, siksi kunnes nämä lasin reunoja vasten olivat särkyneet; sitten lausui hän lyhyeen:
"Jumala suojassansa pitäköön kaikkia niitä, jotka saavat elää ensi vuoteen!"
Kohotetut lasit vapisivat kaikkien käsissä; oli kuin olisi näistä sanoista viini kaikkien huulilla jääksi jäätynyt. Eihän tiennyt yksikään, erottiko hän kenties itsensäkin pois niiden luvusta, joille hän tämän toivomuksen lausui. Useimmat läsnäolijat kääntyivät pois äsken tulleesta vieraasta, joka nyt lähti sen pienen, pyöreän pöydän luota, minkä ääressä hän viimeksi oli istunut, ja lähestyi rakuunoita, joille hän puoliääneen puhui:
"Onhan hyvin mahdollista, ettemme saa elää ensi vuoteen!"
Mahdotonta oli olla huomaamatta kreivin esittämän maljan masentavaa vaikutusta, kun vielä samalla hetkellä jokaisessa taas heräsi suureksi osaksi unhotuksiin jäänyt puoluevimma. Pilkallisin, katkerin lausein kääntyi kukin toiseensa, vaikk'ei kukaan puhunut sanaakaan.