Nyt riippui henki siitä, kestäisikö riuku hänet.
Hän riensi takaisin vinnille, sitoi kiireesti nuorallaan neljä riukua yhteen, laski tämän kapean sillan kumpaisenkin talon välisen kuilun yli ja lähti päättäväisenä, heitettyänsä lyhyen silmäyksen ylös taivasta kohden, vaaralliselle retkelleen…
Hänen allansa, tuolla kammottavassa syvyydessä, ei näkynyt muuta kuin tyhjän kadun kivitys. Pieninkin hairahdus… silloin olisi hän auttamattomasti musertunut katukiviä vasten. Hienot riu'ut notkuivat hänen painostaan. Se oli onni, ettei hän silmäillyt ylös taivaalle, kun hän varovasti hiipien siirsi yhden jalan toisen edelle.
Tuskin puoli tuota vaarallista tietä oli kuljettu, kun hän äkkiä kuuli askeleita, joiden säännöllisyydestä hän tunsi tulijat kaupungin vartiasotamiehiksi. Nyt ei saanut viipyä — muuten oli hän hukassa. Pelolla ja kuolemankauhulla silmäili hän alas syvyyteen, heittäytyi parilla horjuvalla askelella vastapäisen rakennuksen katolle ja vajosi siellä kokoon, tarttuen käsillään epätoivon voimalla katon vaskiseen räystäskuurnaan. Ummessa silmin jäi hän sitten siihen makaamaan, siksi kunnes askeleitten kaiku yhä kauemmaksi poistuen vihdoin vaikeni.
Sitten silmäsi hän taas ylös korkeuteen. Kun vaara oli ohitse, palasi rohkeuskin taasen kaksinkertaisella voimalla hänen rintaansa.
Olihan hän toki vankilastaan pois päässyt!
Varovasti veti hän nyt tuon vaarallisen sillan, jota myöten hän oli tullut, omalle puolelleen, irroitti nuoran riu'uista, jotka hän laski ikkunaluukun kautta vinnille, sitoi sitten vyötäistensä ympäri nuoran, jonka toisen pään hän kiinnitti räystäskuurnasta ulospistävään rautakoukkuun, ja laskeutui sitten alas toisen kerroksen ikkunan edessä olevalle parvekkeelle.
Pari korttelia oli hän vielä parven yläpuolella, kun hieno nuora keskeltä katkesi. Jos hän olisi laskeutunut suoraan kadulle, niin olisi hän nyt mäsänä maannut siellä alhaalla! Vielä oli jäljellä oleva nuorankappale siksi pitkä, että hän sen avulla pääsi laskeutumaan ensi kerroksen parvekkeelle.
Entäs nyt? Kadulle hän ei voinut hypätä, sillä siinä oli hän vaarassa taittaa jalkansa, ja samalla olisi myöskin läheinen vahtimies voinut huomata hänet.
Vihdoin päätti hän tunkeutua parvekkeelle vievän oven kautta rakennuksen sisustaan, etsiäksensä sieltä käsin jotakin pääsytietä, ja jollei muu auttaisi, aikoi hän uhkauksilla pakottaa ensimäisen, joka hänen tiellensä sattui, avaamaan hänelle talon ulko-oven. Jos hänet silloin vahti huomaa, niin ampukoon; jos sattuu, on kaikki lopussa, jos ei satukaan, niin juoksee hän Manzanares virtaan, ui toiselle puolelle ja pakenee vuoristoon tai minne hyvänsä…