"No, ampukaa sitten hänet kuoliaaksi!" huusi ovenvartia.
"Seis!" huusi Serena epätoivoisena. "Pois sieltä — häneen älköön kukaan rohjetko koskea. Minä käsken niin. — Minä!"
"Niin, niin, kuka on sitten tuo herra?" kysyi ovenvartia vihaisesti.
"Sen minä tiedän eikä kellään muulla ole oikeutta sitä tiedustella."
"Ahaa — no, jos niin on", vastasi ovenvartia hävyttömällä kumarruksella, kohauttaen olkapäitänsä, "no, jos niin on, niin mennään sitten takaisin nukkumaan", ja kumarrettuaan melkein maahan asti Diegolle katsahti hän vielä kerran ylös emäntäänsä sanomattoman inhottavalla ivanaurulla ja tehden, vielä selvemmin ilmaistakseen ajatuksiaan, erilaisia kasvojen ja käsien liikkeitä.
"Kostoa, konna!" huusi Diego, huomatessaan tuon hampaitaan kiristelevän roiston hävyttömän naurun, ja antoi portinvartialle semmoisen korvapuustin, että tämä tuupertuneena kaatui maahan.
"Riennä — riennä, Jumalan tähden!" huusi Serena epätoivoisena..
Temmaten nopeasti oven auki katosi Diego.
IV.
Vuosi on jo kulunut viime tapauksista. On lämmin toukokuun yö.