Etsikäämme nyt Carinoa hänen omassa linnassaan. Käykäämme tämän hämmästyttävän suuren rakennuksen läpi, joka puutarhoineen sisälsi kokonaisen kaupungin-osan, niin tulemme kullattujen ovien kautta kadunkaltaisiin käytäviin, jotka päättyvät marmorisiin pylvästöihin. Laveissa atrium'eissa hyörii ja pyörii hoviväki, herroina olevat orjat ja orjina olevat senaatorit, joiden pääsöä Carinon korusaliin ruskea-kasvoinen orja järjestää.
Autuaat ne, jotka näihin pääsivät! Ah, siellä ei ihminen ollut niinkuin maan päällä; tuohon loistavaan, soikeaan saliin ei päässyt vuorokautten eikä vuoden-aikojen vaihto tunkeumaan. Salissa ei ollut ikkunoita, kuulakkojen esiriippujen takaa levittivät lakkaamatta palavat lamput valoa, jonka kirkkaus oli jonkunmoinen keskiväli kuun ja auringon valon välillä. Jokaiselta vuoden ajalta oli täällä sen ihanuus lainattu; kesältä lämpimyys, jonka maan-alaiset torvet tänne toivat, talvelta jää, keväältä kukat, syksyltä hedelmät. Carinus ei koskaan tietänyt, milloinka päivä valkeni, milloinka hämärtyi. Hänen luonaan oli ikuinen ihanuus.
Siellä hän makasi vuoteensa patjoilla, edessänsä katettu pöytä, ympärillänsä nakurien joukko, tanssijoita, jalkavaimoja, eunukeita, laulajia, papukaijoja ja runoniekkoja.
Hänen näkönsä oli kaikenlaisista huvituksista uupuneen nuorukaisen; hänen kasvonsa olivat kalveat ja täynnä suuria, punaisia kirpuloita; niitten muodossa uinaeli vajonnut mietous, hänen huulillansa ja poskillansa kiherteli muutamia ennen kasvaneita partahiuksia.
Kaksi eunukkia vuorotusten oli ojentamassa keisarin huulille valittuja, monella päänvaivalla tehtyjä ruoka-lajeja, joista jokainen maksoi satojatuhansia, ja jotka ainoastaan harvinaisuutensa tähden miellyttelivät kitalakea; Carinus ei kurottanut kättään niitä ottamaan, vaan väänsi hankalasti suunsa pieliä ja viittasi silmillään ruokkijoillensa, että he itse söisivät tuon kalliin ruoan.
Toiselta puolelta nostivat ihanteellisen kauniit nais-orjat hänen huulillensa kultamaljoja, jotka hän kumminkin melkein koskematta jätti; viimein otti eräs frygialainen nainen suuhunsa hyvänhajuista Kyprian viiniä ja tarjosi Carinolle huulistaan tuon muutoinkin hurjentavan juoman. Tämä uusi keino antoi uuden kehoituksen keisarin tylsälle aistille, ja hän antoi juottaa itseänsä hänen korallihuulistaan.
"Tuon naisen teen puolisokseni", sanoi hän samassa, kääntyen erään pää-orjan puoleen.
"Eilen sinä otit, herrani, yhden, jotka isä on prokonsuli."
"Hänestä luovun. Mitä on tämän isä?"
"Kankaan-kutoja sinun hovissasi."