"Kiitoksia, oi Augustus! temppelistä ja esikoisista, jotka alkavat runoilijat kirjoittavat, mutta Tuskulum-huvila?"
"Hyvin tiedät, millä ehdolla sen olen luvannut."
"Jos suloisen puheeni voimalla, kieleni medellä ja runouteni lumouksella taivutan Glycerian, tuon mailmallisen jumalattaren armoansa sinulle osoittamaan. Enkö ole tuonut häntä luoksesi?"
"Olet kyllä, mutta mitä se minua hyödyttää? Kun tämä viekoitteleva kummitus oli ihanuutensa voimalla aina hulluuteen asti rakastuttanut minua ja houkuttanut minua salaisuuksiani ilmoittamaan, hän yhtäkkiä naurahti minulle, sysäsi minut pois luotansa ja jätti minut."
"Eikö ollut sinun mahdollista väkivallalla pidättää verkkoon joutunutta haltijata."
"Kysy orjiltani, kuinka hän heidän kanssansa menetteli. Kun käskin heitä pidättämään tuota kirottua noitavaimoa, sieppasi hän itselleen maljan, jossa oli viiniä, ja jupisi sen yli muutamia outoja luotteita; paikalla leimahti astiasta tulta ja savua. Siinä samassa ryntäsi hän hirveän näköisenä kohden palvelijoita ja huusi heille kaikuvalla äänellä: 'Kuka ei paikalla laskeu kasvoilleen maahan, hänet muutan alakärsäksi!' Miehet lankesivat heti maahan ja tuo rohkea noita astui heidän päällitsensä ovelle, jossa hän ovenvartijoilta loitsi pois näön, etteivät kolmeen päivään voineet toinen toistansa nähdä. Mutta, oh Aevius, miksi pakoitat minua puhumaan niin pallon? miksi väsytät ajatuksiani ja ryöstät rauhan kieleltäni?"
Aevius ei arvellut omaa kieltänsä niin kalliiksi ja puhui teko-innolla:
"Jalo Carinus! Tämä nainen ei sinulle ole kyllin arvoinen, hän ansaitsee vaan sinun ylenkatsettasi. Paljon arvoisempaa aarretta säilytän sinulle, jonka rinnalla Glyceria on kuin piikivi verrattu timanttiin, kuin tähti päivään, tavallinen viini Jumalain juomaan, nektariin ja neilikka Jumalain-ravintoon, ambrosiaan."
"Kuka hän lienee?"
"Tämä on neiti, toinen vaan on leski. Tämä ei vielä tunne rakkautta, kun toinen jo on oppinut vihaamaan, ja kuitenkin on hänen kauneutensa tehnyt suurempia ihmeitä kuin toinen. Hän on kristitty neiti, joka äsken vangiksi otettuna useitten kumppaliensa kanssa sinun käskysi mukaan suljettiin leijonien tarhaan; ja mitä kummaa! nälkäiset pedot tulivat kesyiksi sen neidon nähtyään ja kyyristyivät nöyrästi hänen jalkojensa juureen. Itse sen näin, oi keisari, ja hämmästyneenä katselin häntä. Spoliariumin vartija vei hänet silloin pois leijonien keskeltä ja heitti hänet hurjimpien illyriläisten legiona-soturien valtaan. Mutta kuule, minkä ihmeen hän teki siellä. Hetken päästä olivat kaikki sotamiehet polvillansa hänen ympärillään, ja niinkuin olisivat kuunnelleet tietäjän puhetta, katselivat he hartaalla innolla hänen huuliansa ja kastelivat hänen käsiänsä kyynelillä, ja kun tribunit tahtoivat kiskoa neidon pois, antaaksensa hänet toisille, kääntyivät he päälliköitään vastaan, antaen viimeiseen mieheen asti hakata itsensä maahan hänen puolestansa."