Sofronia, kun näki nämät kasvot, säikähti ensiksi, mutta ojensi heti hymyillen hänelle kätensä, ja lausui ystävällisesti: "Sisareni Glyceria."
"Älä ojenna minulle kättäsi", puhui surullisella äänellä nainen. "Älä minua syleile. Ensiksi, kun huomasit minut, pelästyit minua. Nämät kasvot sinua kauhistuttivat — ja sinä lienet oikeassa. Neljään vuoteen emme ole toisiamme nähneet, ja näiden neljän vuoden kuluessa olet kuullut minua vastaan lausuttavan niin paljon kirouksia mitä kunnian-arvoisimmista huulista, ettei ilman syytä sinua hirvittänyt, kun kasvoni tunsit."
"En koskaan lakannut sinua rakastamasta."
"Mielelläni sen uskon, mutta älkäämme siitä puhuko. Sinua opettaa uusi oppisi rakastamaan vihamiehiäsi; minua ovat elämäni vaiheet opettaneet luopumaan kaikesta, joita rakastan. Mutta olkoon tämä, miten olikin, ei ole nyt aikaa valituksiin. Salaa tiedän edeltäpäin, että huomispäivänä huvitukset circus-teaterissa päättyvät kristittyjen martyrien kidutuskuolemalla."
"Tapahtukoon Jumalan tahto!" sanoi Sofronia, pannen kätensä ristiin rinnalleen.
"Taivaan nimeen! se ei saa tapahtua. Kaksi kertaa olen tahtonut sinua pelastaa, kaksi kertaa olen myöhistynyt; nyt minä tulin aikaisemmin. Vaihettakaamme vaatteita, ota minun huntuni; vartalosi on samankaltainen kuin minun; ei kukaan voi vaihetusta huomata. Ulkona odottaa sinua orja satuloidun hevosen kanssa, tunnin perästä olet isäsi ja kultasi turvissa."
Täynnä tuskaa ummisti Glyceria silmänsä, silmänluomilla särkien kyynelen. Itseksensä ajatteli hän: "minun isäni, minun kultani."
"Ja sinä?" kysyi Sofronia.
"Minä jään tänne sinun sijaasi."
"Ja huomispäiväiset circus-pelit?"