Siihen aikaan; kun Romassa ilo ja kauhistus vaihtuivat keskenänsä, tulivat Numerianon johtamat sotajoukot vaivaloisen matkan ja monen vastuksen perästä Persian rajoilta Bosphoron rannalle. Siellä tapasi heidät pakeneva Mesembrius, joka Romasta lähdettyänsä paikalla riensi Numerianoa hakemaan.
Jo viikkoja sitten oli mahdotonta saada tavata tätä jalomielistä päällikköä. Hän sairasti kauheata silmänkipua, eikä koskaan tullut ulos teltastansa. Mesembrius puhui alapäälliköille Carinon rikoksia. Toinen alapäällikkö, Diocletianus, lupasi kostaa hänen puolestansa, mutta toinen, Aper, vetosi Numerianoon, ja puhdisti käsiänsä.
"Päästäkäät minut siis Numerianon luoksi; jos minä pääsen hänen puheillensa, on hän varmaan ensimmäinen vetämään miekkansa veljeänsä vastaan", väitti senaatori.
"Et voi päästä hänen puheillensa", puhui Aper, asettuen Numerianon teltan oven eteen, "hänen sairautensa vuoksi ei kukaan paitsi minä pääse hänen luoksensa. Minun kauttani lähettää hän sotajoukoille käskynsä."
Mesembrius haisteli luulevaisesti.
"Minkätähden lähtee tästä teltasta semmoinen väkevä ambran ja bisamin haju."
"Minkätähden?" lausui Aper vaaleten; "mikä antaa sinulle syytä tämmöiseen kysymykseen, senaatori?"
"Se, että valehtelet, kun väität Numerianon käskevän sinun kauttasi."
"Mitä? Mitä se on?" huusivat väittelevien ympärille kokoontuneet sotamiehet.
"Että Numerianus ei elä!" huusi jyrisevällä äänellä Mesembrius. "Ei, ei! tämä väkevä ambranhaju, joka lähtee teltasta, tarkoittaa ainoastaan ruumiin kalman peittämistä, ja Aper jo kauan on valehdellut hallitsevansa Numerianon nimessä."