Sotamiehet hyökkäsivät väkivallalla Numerianon telttaan ja huomasivat täällä vanhuksen oikein arvanneen. Numerianus makasi jo aikoja sitten kuolleena, murhattuna teltassansa; hänen ruumiinsa alkoi jo mädätä.
Sotamiehet panivat Aperin paikalla kahleisin tämän petoksen tähden, ja jälkeen puolenpäivän asettivat he tyhjän valtioistuimen kentälle, aikoen uutta keisaria valita.
Mesembrius kulki pitkin sotilaitten rivejä, kaikkialla puhuen Diocletianon hyväksi, jonka sotajoukot väkivallalla nostivatkin valtioistuimelle.
Sen jälkeen vetivät he Aperin esille.
"Minä syytän sinua julkisesti", puhui Mesembrius, "Numerianon murhaamisesta Carinon kavalasta kehoituksesta!"
"Ja me tuomitsemme sinut", huusivat sotamiehet yhteen ääneen.
"Ja minä täytän tämän tuomion", lausui Diocletianus, omalla kädellään pistäen kuoliaksi kansan tuomitseman päällikön.
Tämän kiihoitetun huudon keskellä joutui Marcius saapuville, tuoden Manlion kirjoittaman käskyn, ja tietämättömyydessään siitä, mitä juuri oli tapahtunut, antoi hän valtuuskirjeensä Diocletianolle.
"Mikä mies tämä on?" kysyi Diocletianus Mesembriolta.
"Carinon parran-ajaja."