"Todella, niin monta hän tappoikin."
"Hänen poikansa on tappanut kymmenen sen vertaa, sillä eroituksella vaan, että nämät olivat hänen omia alamaisiansa. Siinäpä se ainoa eroitus. Mutta kerro lisää vaan, Manlius, mitä teille muuta tapahtui. Koko tuosta sotaretkestä juttelee jokainen eri lailla. Yksi väittää, että musta rutto syntyi teidän keskuudessanne, toinen puhuu kapinasta, kolmas mainitsee ihmeitä. Sen verran on tuossa kaikessa perää, että sen sijaan, että teidän olisi tullut tunkeutua eteenpäin, käännyitte yht'äkkiä takaisin, vaikka ei ollut enää sitä ihmistä, joka olisi voinut teitä vastustaa, kuten sanoit."
"Niin tosiaankin; ei kukaan ihminen voinut meitä vastustaa, mutta eivätköhän taivaalliset ole meitä mahtavammat?"
"Ovat todellakin, Roman jumalat. Mutta toivonpa, etteivät nämät olleet suutuksissa teihin, ja että augurinne näkivät suosiollisia enteitä; olihan teillä muassa tuo mainio Quaterquartus, oivallinen setäsi."
"Olipa kyllä; uhrisavua ei puuttunut, eikä teuras-eläimiä; taivaan rannalle ilmestyi variksia viljalta."
"Manlius, sinä puhut liian kevytmielisesti pyhistä toimista."
"Minun onkin syytä sillä tavoin tehdä. Apujoukkomme löysi jostakusta paikasta erämaassa vuotiin puoleksi puetun miehen, joka, niinkuin itse sanoi, kunnioituksesta erästä näkymätöntä jumalata kohtaan oli vetäytynyt yksinäisyyteen ruumistansa kiduttamaan. Siellä hän oli pystyttänyt kivipatsaan ja asunut sen päällä jo kolmekymmentä kesää ja talvea, kärsien sekä kylmät että helteet; täällä hän seisoi aamusta iltaan asti levitetyin käsin ristiin-naulitun tavalla, taikka harjoitti hän itseänsä lukemattomilla keikkauksilla lyömään pään ja polvet yhteen. Erästä legionin soturia halutti lukea näitä kumarruksia, mutta kun niiden luku oli noussut tuhanteen ja yhdeksäänsataan, kyllästyi hän tähän toimeen ja tappoi pyhän miehen, sysättyänsä hänen alas patsaalta."
"Ja sinäkö säälit tätä Nasarilaista?"
"Puhukaamme hiljaa, Mesembrius. Sanojeni kertominen tuottaa perikatoa. Älä usko, että olen päissäni ja sentähden uskoisin loruja. Minä näin miehen olevan hengen heitoksissa, sillä liian myöhään jouduin hänen pelastuksekseen. Hän ei kironnut; hänen kasvoillensa kuvautui taivaallinen autuus, kirkastuneet silmänsä loi hän taivasta kohden ja siunasi kuollessaan murhaajiansa. Minä ajoin nämät ruumiilta pois ja annoin hänelle virvoittavaa, raikasta vettä; siunaten kiitti hän ja kuiskasi korvaani viimeisellä hengähdyksellänsä nämät sanat: 'Romalaiset: älkäät menkö Tigris-joen yli, sillä siellä on näkymättömän Jumalan paratiisi; hän ei anna itseänsä pilkata!' Minä kerroin tämän varoituksen keisarin nuoremmalle pojalle, Numerianolle, joka Caesarina ollessansa oli hyvä ystävä jokaiselle oiva sotamiehelle, ja hän antoi tiedon keisarille, joka hämmästyksissään lihansa-kiduttajan ennustuksesta vaati Quaterquartus'en laittamaan ennustus-uhria. Setäni on tunnettu siitä, että hän tietää lausua semmoisia orakeli-lauseita, jotka eivät ikänä petä."
"Rohkeasti puhut, Sinister."