Vavisten kumartui Herode isänsä puoleen ja kuiskasi:
"Tuosta pensastosta näin nuolen kärjen tähdättynä sinua vastaan."
"Erehdyit. Nuoli, jonka näit, odottaa tiikeriä."
Samassa kuului torven toitotus viidakosta ja kohta sen jälkeen tiikerin kiljunta. Joku uhkarohkea arapialainen oli hiipinyt eläimen taakse, ja tämä, joka huolimatta ajon melusta oli jäänyt liikkumattomana makaamaan, hypähti nyt pelästyneenä ylös ja murtausi viidakon läpi kauhistuttavalla kiljunnalla.
"Se tulee tännepäin!" huudahtivat metsästäjät, jotka seisoivat Odenatuksen vieressä, ja samassa tulikin eläin näkyviin; mutta silloin ilmaisi sille malttamattomuudesta heitetty keihäs, joka ratisten katosi pensastoon, paikan, missä väijyvät metsästäjät piilousivat. Eläin säpsähti, kääntyi ja hiipi, vatsalleen laskeutuneena, hiljaan ja kuulumattomasti takaisin viidakkoon.
"Kuka heitti tuon keihään?" huudahti Odenatus raivostuneena.
Maronin synkkä uhitteleva katse ilmaisi että hän taaskin oli malttamattoman työn tehnyt.
"Nostakaa hänet alas hevosen selästä!" käski vimmastunut kuningas. Tämä rangaistus oli suurin, mikä metsästäjää saattoi kohdata.
Raivon ja häpeän kyyneleet polttivat Maronin silmiä; hän tempasi pitkän tikarin tupesta ja ryntäsi sanaa sanomatta viidakkoon.
"Mitä aiot sinä tehdä?" huusi kuningas.