Koputettiin pöytään, Klaara tuli ulos. Kurkisti ensin oven suusta. Suuri oli hänen hämmästyksensä, kun näki miesten verisen tappelun sijasta rauhallisesti keskustelevan. "Tuokaa, hyvä Klaara, meille mustetta ja kynä."
Kaupunginkomisarjuksen huoneesta hän toi heille kirjoitusneuvot.
Tyttö jäi katsomaan. — Mitä ne miehet niillä tekevät?
Hevospaimen osoitti sormellansa, mihin kohtaan kumppanin piti kirjoittaa.
— "Maksettava Hortobágyissa." — Tähän asti on oikein. "Majatalon pihalla." Se pitää olla perään.
— Minkä tähden juuri pihalla?
— Sentähden, ettei se voi olla toisin.
Sillä aikaa lähestyi rajuilma lähestymistään. Kiivaat tuulispäät kävivät edellä peittäen maan ja taivaan paksuihin tomupilviin. Kalatiirat lentelivät levottomina Hortobágyin joen kohdalla, pääskyset ja varpusparvet riensivät katosten suojaan. Pustalta kuului kovaa kohinaa.
— Ettekö astu sisään? — kehotteli tyttö paimenia.
— Ei pääse. Meillä on täällä asioita, — vastasi hevospaimen.