— Oletpa, Santeri kulta, oppinut oikein koreasti saarnaamaan tuolla keisarin leivässä. Tuollaisella puheenlahjalla kelpaa vaikka papiksi Balmaz-Ujvárosiin.
— Älä ilveile! Kyllä minä tiedän, mitä sinulla on mielessä. Nainen on heikko olento, ei hänellä ole muuta asetta kuin viekkaus. Muuten hän pian joutuisi kiikkiin. Jäniksellä on nopsat sääret, linnulla siivet, mutta naisella ei muuta kuin viekas kieli. — Mutta näethän, että minä en koskaan tahdo tehdä heikommalle pahaa. Minun puolestani saa jänis jäädä pensaaseensa rauhaan, lintu pesäänsä; en minä heitä säikäytä. En myöskään loukkaa naista, joka puhuu totta, pahalla sanalla, en kierolla katseellakaan. Mutta jos sinä rupeat minulle valehtelemaan, niin minä arvostelen sinua aivan kuin olisit nuo puhtaat, kauniit kalpeat poskesi maalannut wieniläisillä roska-aineilla. — Katsoppas tuota ruusua kädessäsi. Se ei ole vielä oikein auennutkaan, mutta jos minä sitä alan kuumalla henkäykselläni lämmittää, niin aukeaa lehti toisen perästä. Ole sinä minun keltaruusuni, avaa sielusi ja sydämesi minulle! Vaikka mitä minulle tunnustaisit, en suutu sinulle, joskin kohta sydämeni pakahtuisi.
— Ja mitä minulle siitä antaisit?
— Mitä sydämestäni jäljelle jäisi.
Tyttö tunsi tavat; aamuisin haukkaa aron paimen viinin päälle pippurilla höystettyä silavaa vehnäsen kera. Hän asetti sentähden vieraalle syötävää. Ja kylläpä se kelpasikin. Saapasvarrestansa mies sieppasi kirkkaan, terävän puukon, sillä leikkasi hän viipaleen vehnäleipää ja silavaa sekä rupesi eineelle.
Avoimesta ovesta tuli talon halli sisään ja lähestyi vinhasti häntää heiluttaen vierasta, hieroi ensin päätänsä miehen polvia vasten, asettui sitten maahan hänen eteensä katsoen häntä silmiin, haukahti kerran ja päästi sitten suuren, ystävällisen haukotuksen.
— Bodrikin sinut tuntee.
— Koira onkin uskollinen, mutta tyttö unohtaa.
— Voi Santeri, Santeri, kuinka pahoin teit, kun et voinut tuota pientä valhetta sanoa, niin ei sinua olisi viety sotahevosten paimeneksi Mezöhegyesiin! Ei ole hyvä jättää tyttöä yksin; ei ole hyvä antaa seljapensaan kasvaa yli aidan, kun se kukkii, taikka iskevät vieraat siihen silmänsä ja vievät sen kukkia.
Jo jäi vieraan suusta pala puolitiehen hänen tämän kuullessaan. Hän heitti sen koiralle; sille kelpasi.