— Mutta kuulehan nyt, voiko kukaan kultastansa pahemmin loukata kuin sinä tuolla iänikuisella sananlaskullasi: "turkit turkkeina pysyy".
— Kun en osaa parempaa. Ehkäpä nuo Debreczenin herrat ja mähriläiset, jotka täällä viime yönä mellastivat, osasivat sinua hauskuuttaa paremmilla.
— Osasivat niinkin! Ne eivät istua jöröttäneet kuten sinä, niinkuin mikä pyhäinkuva. Eritoten se maalari oli aika veitikka. Olisi vain saanut olla rahtusta pitempi mieheksi. Ulottui vain minun olkapäihini.
— Joko te mittasilla olitte?
— Oltiin! Opetin häntä myöskin csárdásta tanssimaan. Hyppeli kuin kahden kuukauden vuona kedolla.
— Entäs karjapaimen! — Katseliko hän vain, miten saksalainen maalari hyppeli sinun kanssasi? Kun ei taittanut niskaasi.
— Kaikkia vielä. Joivat keskenänsä veljenmaljan.
— Mitä minä huolin. Tuo viiniä! Mutta parempaa kuin tämä karvas. Täytyy vielä päästää yksi vanha kulunut sananlasku: "Kala on kirottu kolmannessa vedessä."
— Tämä oli jo hävyttömyyttä! Onko minun viinini — vettä?
— Anna tänne pullo, jossa on sinetti korkin päällä!