III.
Varhain aamulla läksivät Hortobágyin majatalossa yötä olleet vieraat herrat matkaan.
Hortobágyin majatalo ei ole, vaikka sitä krouviksi sanotaan, mikään olkikattoinen huuhkajanpesä, kuten maalari oli luullut, vaan sievännäköinen rakennus tiilikivestä, pärekatto, sisässä mukavia vieraskamareita, oikea herraskeittiö ja kellari. Olisi kelvannut mihin kaupunkiin hyvänsä. Kukkivan puutarhan alapuolella juoksi hiljoillensa Hortobágyin joki, rannat kaislalla ja pajuilla reunustetut. Maantie kulkee läheltä yli joen, mihin on rakennettu mahtava, yhdeksän kiviarkun päällä lepäävä silta. Debreczenin kaupunkilaiset väittävät, että silta on tullut niin vankka sentähden, että rakennukseen käytettyyn saviruukkiin on sekoitettu maitoa; mutta heidän vihamiehensä taas tietävät, että ruukkiin on sekoitettu Debreczenin huonoista rypäleistä tehtyä viiniä, siitä se muka on niin sitkeästi pitäväksi tullut.
Varhaiseen matkaanlähtöön oli sekä ihanteellinen että käytöllinen syy. Tuosta ensinmainitusta maalari iloitsi jo ennakolta, toivoi näet saavansa nähdä auringon nousun pustalla, josta näystä oudolla, joka sitä ei ennen ole saanut silmin nähdä, ei ole aavistustakaan. Käytöllinen syy oli se, että ostettavat lehmät saattoi vain varhain aamulla erottaa laumasta. Sopii muistaa, että Mátan paimenmajan seutuvilla on noin tuhatviisisataa elukkaa yhdessä laumassa. Näin kevätkesästä useimmilla lehmillä vielä on vasikka. Jos paimenet aamulla varhain, ennenkuin vasikat ovat käyneet imemässä, menevät laumasta ottamaan pois valittujen lehmien vasikat ja vievät ne erilleen, niin näiden emät seuraavat perässä itsestänsä. Vieraan ja väkivaltaisen paimenen nuo puolivillit elukat varmaan puskisivat kuoliaaksi, ne kun eivät koskaan näe muita ihmisiä kuin omat paimenensa. Näihin ne taas ovat tottuneet.
Istuen keveillä rattailla läksivät siis vieraat herrat Hortobágyin pustan äärimmäisille, tuntemattomille tienoille, missä pustan asujatkin tarvitsevat usein opasta. Molemmat Debreczenistä kotoisin olevat ajomiehet sentään tunsivat seudun ilman opastakin. Karjapaimenen, joka oli sitä varten lähetetty heitä vastaan, he jättivät majataloon huvittelemaan. Hän lupasi saavuttaa heidät, kun paimenmajalle päästään.
Tuo saksalainen oli kuuluisa maisemamaalari Wienistä, paljon maailmaa nähnyt mies; toinen herroista taasen oli erään mähriläisen suurviljelijän, kreivi Engelshortin tallimestari. Olisi tosin ollut järkevämpää lähettää tallimestarin sijasta jokin taloudenhoitaja, joka olisi ymmärtänyt jotain sarvikarjasta, sillä hevosmiehet ajattelevat vain hevosia, mutta tämä mies oli sentähden toisia kreivin virkamiehiä soveliaampi tälle matkalle, että hän osasi unkarinkieltä. Rakuunaluutnanttina ollessaan oli hän paljon majaillut Unkarissa; siellä unkarittarilta hän oli näiden kieltä oppinut. Seuralaisikseen oli hän nyt saanut kaksi ajajaa herraltansa, vantteria poikia, kumpikin revolverilla varustettuna.
Debreczenin herroista oli toinen kaupungin komisarjus, toinen eräs sen arvoisia porvareita, jonka karjasta nyt piti valittaman nuo neljäkolmatta siitoslehmää ynnä aimo sonni.
Matkaan lähdettäissä kumotti vielä puolikuu taivaalla ja kiilsivät kirkkaammat tähdet; idän kulmalla näkyi jo sentään pieni päivän kajastus.
Debreczenin porvari selitteli maalarille, että tuota tähteä tuolla ylhäällä sanotaan "pakolaisten tähdeksi"; "köyhäin poikain" eli betyárien on tapa katsoa sen puoleen, kun huokaavat: "Jumal' auttakoon", niin eivät joudu kiinni karjanvarkaudesta.
Maalari oli haltioissaan selityksestä: "Oikea Shakespearen ajatus!"