Tohtori keskeytti nyt keskustelun:
— Herrat! Tulkaa pois sieltä keittiöstä! Nyt näette auringon nousevan.
Maalari syöksyi esiin kapineinensa uutta kuvaa suunnittelemaan, mutta joutui ihan ymmälle.
— Tämähän on kamalaa! Mikä tunnelma! Punasinervää usvaa taivaanrannalla, maa tummansininen, taivas usvan yläpuolella kellertävä, ja vielä pitkä pilvenlonka loistaa ruusunkarvaisena taivaanlaelta. — Tuollainen purppuran värinen loistokehä päivän nousua ennustamassa! Hehkuva tulikumpu kohoaa selvän näköpiirin yli. Ei se ensinkään sädehdi; ihan on tulikuuman raudan näköinen. Siihen saattaa suoraan katsoa avoimin silmin. Katsokaa, hyvät herrat! Nouseva aurinko näyttää melkein viisikulmaiselta. Mutta korkeammalle noustuaan se näyttää taas ikäänkuin munansoikealta. Nyt se kapenee alhaalta ja levenee yläpuolelta; ihan se on ahosienen muotoinen. No, no! Kas nyt siitä tuli roomalainen uurna! Omituista! Eihän tuota saata kuvata. Ahaa! Nyt tuli pilvensuikale eteen. Ihan kuin Amor, silmät huivilla sidottuina. No, nyt jo taas aivan kuin tuuheapartainen holhoojasetä. — Ei! Jos minä kuvaan kankaalle tuollaisen kulmikkaan ja parrakkaan auringon, niin joudun hulluinhuoneeseen.
Maalari viskasi kapineensa maahan.
— Noilla magyareilla pitää kaikki olla niin ekstra eriskummallista. Tuossakin nyt näyttävät meille auringonnousua, jonka pitäisi olla todellista, mutta kuitenkin on ihan mahdotonta! Ei tuo sovi!
Tohtori alkoi selitellä, että tämä muka on samankaltainen optillinen ihme kuin kangastuskin, sen mukaan kuin eri ilmakerrokset taittavat auringonsäteet.
— Se on sittenkin mahdotonta. En usko enää omia silmiäni!
Mutta nouseva aurinko ei enää antaudukkaan töllisteltäväksi. Äskeinen näky oli vain ilmapiirin synnyttämä harhakuva, mutta kun se todenteolla rupesi säteitään valamaan, ei siihen saattanut enää kuolevaisen silmä katsoa rangaistusta saamatta. Ja nyt muuttui äsken ruusunkarvaisena komeileva taivaankansi kullankellertäväksi ja taivaanrannan rajapiiri epäselvemmäksi.
Ja nämä auringon ensi säteet nostattivat nyt koko lepäävän leirin; tuo tuhannenviidensadan lehmän sarvista muodostunut metsä alkoi liikkua. Kellokashärkä ravisteli kaulassaan riippuvaa suurta kelloa, ja sen äänestä alkoi pustan kuorolaulu; tuhatviisisataa nautaa alkoi ammua.