— Minun nähdäkseni ne ovat kaikki yhtäläisiä.
— Mutta karjapaimenien silmissä ei niinkään.
Muuten oli tallimestari sangen tyytyväinen näihin valittuihin elukkoihin.
Kärripoika tuli sanomaan, että tähystyspuusta näkee paimenen olevan tulossa. Sieltä se läheni hyvää vauhtia nelistäen.
— Turmelee vielä hevosen, junkkari! — murahti isäntäpaimen. —
Tuleppas vain silmieni eteen, niin kyllä minä sinut opetan.
— Eihän isäntä vain lyö häntä? — kyseli tallimestari.
— En toki. Joka karjapaimenta lyö, sen hän saa tappaa, eikä se muuten kävisikään. Ja hän on minun paras mieheni. Itse olen hänet kasvattanut. Se hunsvotti on minun kummipoikani.
— Ja kuitenkin annatte hänen mennä. Päästätte hänet näiden lehmien keralla Mähriin.
— Juuri sentähden, että pidän hänestä enimmin. Minulle ei ole oikein mieleen pojan kohtalo. On näet joutunut tuon keltanaamaisen tytön juoniin tuolla Hortobágyin krouvissa. Siitä ei synny hyvää. Tytöllä on jo vanhempi sulhasmies, muuan hevospaimen. Se on nyt sotaväessä. Mutta kun se pääsee sieltä vapaaksi, niin nuo kaksi miestä varmaan vielä ottavat yhteen tuon tytön tähden kuten kaksi kieropäistä sonnia. Menköön vain pois täältä hyvin kauas; siellä voi hän piankin rakastua johonkin pulskaan Annaan ja unhottaa koko keltaruusunsa.
Tällä välin eläinlääkäri tutki nuo valitut elukat järjestään ja kirjoitti lailliset passit. Kärripoika piirsi sitten sinuuperivärillä elukkojen lanteille ostajan nimimerkin. Karjapaimenet ovat näet kaikki kirjoitustaitoisia.