— Ei teidän ollenkaan tarvitse sitä pelätä. Ei siinä ole mitään vikaa. Tapa on ollut tämmöinen siitä asti, kuin Jumala on tämän Hortobágyin näin tasaiseksi luonut. Katsokaas noita miehiä! Jok'ainoa on terve ja voimakas poika. Ja he ovat kaikki raadonlihalla kasvatetut. Herrat tiedemiehet puhukoot mitä tahansa. Ei magyari niistä piittaa.
Tämän selityksen kuultuaan tallimestari kielsi mähriläisiä ajomiehiänsä syömästä paimenten lihakeittoa.
— Mutta kenties tuo veitikka on keksinyt jutun vain pelottaakseen meitä ruuan äärestä ja saadakseen sitten makeasti nauraa meille. Pianpa nähdään, syökö tohtori tuota. Hän kai tuntee asian oikean laidan, puheli maalari toverillensa.
Nyt alkoi taivaan laidassa näkyä kangastus.
Ihanneunelmat toteutuneina!
Taivaanrannalle ilmestyy meri, korkealle kohoavat laineet kiitävät nopeasti idästä länteen, kummut muodostuvat saariksi, kitukasvuiset akaasiapuut suuriksi metsiksi. Etäämpänä näkyy jono laitumella käyviä härkiä. Mereltä näkyy lähenevän haaksia, mutta kun ne saapuvat rantaan, niin ne muuttuvat hevosiksi. Idän kulmalla on näin auringon noustua kangastus mahtavinta. Kokonaiset kaupungit ja kylät (Nádudvar, Nagy-Iván) ilmestyvät ylös ilmaan niin lähelle, että kaukoputkella saattaa erottaa kadulla rattaat ja hevoset; talojen ja katujen rivit kuvastuvat ylösalaisin lainehtivassa satumeressä, vaikka nuo paikat epäselvällä ilmalla ovat alapuolella näköpiiriä.
— Matkikoon tuota saksalainen, jos taitaa! — ylvästeli herra Sajgató ihmettelevälle seurueelle.
Maalari kynsi epätoivoisena tukkaansa.
— Tuollaista pitää nähdä! Jota ei voi kankaalle kuvata! Mitä tuo on? — kyselee hän jokaiselta järjestään.
Isäntäpaimen selittää sen olevan kangastusta.