— No jos minä tuota rupean kertomaan Wienin taiteilijaklubissa, niin ne heittävät minut ulos ovesta.
— Se oli huono merkki. Mutta onpa rahat jo minulla taskussa.
— Mutta karja ei vielä perillä, murahti isäntäpaimen.
— Kumma kun ei kukaan kekseliäs mies ole yrittänyt vuokrata tuota teatteria, — tuumi tallimestari.
— Me emme antaisi! — vakuutti herra Sajgató tuimasti. — Veisivät kyllä Wieniin, jos kävisi laatuun, mutta Debreczenin kaupunki kun ei anna.
IV.
Eläinlääkärin kiessit kulkivat hyvää vauhtia pitkin pustaa. Ei tarvittu käskyjä eikä piiskaa hevoselle; se osasi jo läksynsä ulkoa. Tohtori otti esille muistiinpanovihkosensa ja rupesi siihen kirjoittelemaan ja laskujansa tekemään.
Mutta katsahtaessaan taas kerran eteensä havaitsi hän muutaman hevospaimenen tulevan täyttä laukkaa ratsastaen vastaansa.
Se oli niin vimmattua juoksua, kuin olisi ollut hulluna sekä mies että hevonen. Äkkiä käänsi ratsu juoksunsa häntä kohden, mutta sitten se kyyristyi, kavahti pystyyn ja poikkesi taas syrjään toiselle suunnalle. Ratsastaja istui selässä, pää takakenossa, selkä kaaressa, pitäen ohjista kaksin käsin. Hevonen puisteli päätä ja hirnahteli aivan kuin peloissaan.
Tohtori tarttui heti ohjiin ja piiskaan, koettaen saavuttaa ratsastajaa.