— Nouskaahan nyt seisomaan ja olkaa järkevästi. Toitteko kahvia? Onko se paahdettu? Entäs jauhettu? Hyvä on. Siksi kunnes tohtori saapuu, pitää antaa sitä sairaalle. Olipa hyvä että sanoitte, minkälaista myrkkyä mies on saanut. Tiedän mikä on siihen lääke. Mutta sen sanon myöskin teille, senkin hyväinen, että on paras pötkiä paikalla ulos avaraan maailmaan ja kadota näiltä seuduilta kuulumattomiin, sillä tuo teidän tekonne on kuolemanrikos. Piirilääkäri antaa asian ilmi, ja sen tulee varmaan oikeus tutkimaan. Paetkaa siis joutuin tiehenne, ettette joudu kiinni.
— Enkä mene! — vastasi neito, esiliinalla silmiänsä pyyhkien. — Tässä kaulani, sen saavat katkaista; muuta he eivät voi tehdä. Olen rikkonut, siitä rangaistakoon, kuten on laki ja oikeus. Mutta täältä en lähde. Tuo vaikerrus tuolla oven takana sitoo minut tänne lujemmin kuin mitkään jalkaraudat. Sallikaa, herra tohtori, minä pyydän Jumalan tähden, sallikaa minun mennä hänen luoksensa hoitamaan häntä, kastelemaan hänen päätänsä, laittamaan hänen vuodettansa, kuivaamaan hänen hikoavaa otsaansa.
— Mitä ajattelettekaan? Ihan minä joutuisin suoraa päätä hulluinhuoneeseen, jos uskoisin myrkytetyn hoitamisen itse myrkyttäjälle.
Tytön kasvoihin kuvastui näistä armottomista sanoista ääretön sisällinen tuska.
— Siis luulee tohtorikin minut pahaksi ihmiseksi?
Hän katsahti näin sanoessaan syrjään ja havaittuansa ikkunalaudalla tuon tuomansa myrkkyjuuren, sieppasi sen äkkiä käteensä sekä pisti pääpuolen suuhunsa, ennenkuin tohtori ehti estämään.
— No-no, Klaara! Älkää leikitelkö tuolla velhojuurella! Älkää purko sitä! Heti pois suusta! Antakaa tänne! Ennemmin toki annan teille luvan mennä sairaan luo. Mutta se on teille kova paikka, sen sanon edeltäkäsin. Sellaista tuskaa ei saata katsoa heikkohermoiset ihmiset.
— Kyllä tiedän. Renki kertoi jo matkalla kaikki. Sairasta tuskin enää muodosta tuntee, siihen määrään on hän muuttunut. Terveisiin kasvoihin kuuluu olevan ilmestynyt mustelmia; kaunis otsa käynyt kalmankarvaiseksi, kasvoissa kylmää hikeä; silmät seisovat selällään ja tuijottavat lasimaisesti kiiltäen, suu on tiukasti kiinni, ja kun sitä aukaisee, niin tulee ulos vaahtoa, ja sitäpaitsi hän ähkyy ja valittaa, kiristelee hampaitaan, huitoo käsillään, selkä on aivan jäykkänä kaaressa, jotta sitä on surkea nähdä ja kuulla. Mutta se olkoon rangaistuksena minulle! Hänen ähkyntänsä ja valituksensa saavat veitsen lailla sydäntäni leikata. Jollen saa häntä silmin nähdä ja kuulla häntä korvillani, niin näen hänet ja kuulen kumminkin aivan kuin seisoisin hänen ääressänsä.
— No — hyvä. Koettakaa siis! Saa nähdä, oletteko kyllin luja. Kahvineuvot annan nyt teidän haltuunne; saatte keittää väkevää kahvia minkä ennätätte. Mutta jos rupeatte itkemään, niin lykkään teidät ulos ovesta.
Näin sanoen tohtori aukaisi oven ja päästi tytön sisään.