— Kun hän vain ei tuijottaisi noin kamalasti silmillänsä minuun.
— Sekö pahimmin koskee? Silmätkö kauhistuttavat? Sen arvaan kyllä itsekin.
Sairas sai nyt vähän helpotusta, ehkä auttoi lääke. Tuskallinen ähkynä hiljeni, ja suonenveto jäsenistä alkoi tauota. Mutta otsa oli tulisen kuuma vieläkin.
Tohtori neuvoi tyttöä, miten pitää kylmään veteen kastettua liinaa asettaa sairaan pään ympäri, kuinka kauan saa sen antaa olla ja kuinka usein sitä pitää muuttaa. Tyttö käsitti neuvot ja totteli.
— Nyt näen, että teillä on vahva luonto.
Ja seurasipa palkintokin.
Sairas näet jo sulki silmänsä ja herkesi tuijottamasta häneen noilla suurilla, peljättäväisillä, jäykillä silmillään.
Sitten hän jo avasi itse suunsakin; ei tarvinnut enää väkisin sitä aukaista.
Ehkä auttoivat nämä joutuin annetut lääkkeet. Tai ehkei myrkkyannos ollut aivan suuri. Ainakin oli tuska tullut jo paljon helpommaksi, kun piirilääkäri ehti paikalle. Eläinlääkäri ja piirilääkäri puhuivat keskenänsä latinaa; tyttö ei heidän keskusteluansa ymmärtänyt, sen vain vaistomaisesti aavisti, että hänestäkin oli puhetta.
Piirilääkäri määräili yhtä ja toista, kirjoitti sitten reseptin ja astui heti jälleen rattaille sekä palasi kaupunkiin.