— Odotappas hiukkasen, Santeri. Täällä on vielä yksi, jolla olisi sinulle asiata.
Tämä yksi on tutkijatuomari.
Kolmantena päivänä ilmoituksen tekemisestä tuli virkamies notariuksen ja santarmin kanssa Mátan kylään laillista tutkimusta toimittamaan.
Syytteenalaista tyttöä oli jo kuulusteltu. Hän oli kertonut suoraan kaikki, kuten on tapahtunut, ei kieltänyt mitään eikä tuonut esiin puolustuksekseen muuta kuin sen, että hän rakasti niin paljon Santeria ja tahtoi, että tämäkin häntä rakastaisi.
Tämä kaikki oli jo pöytäkirjaan merkitty ja allekirjoitettu. Vielä oli tekemättä myrkynpanijan kuulustaminen yhdessä uhrinsa kanssa, mikä oli toimitettava heti kun tämä sen verran tointui, että jaloillensa kykeni.
Hevospaimen ei ollut koko sairautensa aikana kertaakaan tohtorin kuullen maininnut tytön nimeä. Ei ollut tietävinänsäkään, että hän oli ollut häntä hoitamassa. Ja kun sairas tuli tajuihinsa jälleen, niin ei tyttö liioin enää näyttäytynyt hänelle.
Vastakuulustelun aluksi tuomari luki julki tytön oman tunnustuksen, minkä hän uudestaan todisti oikeaksi siitä mitään muuttamatta.
Nyt käskettiin Santeri sisään.
Saliin astuttuaan rupesi hevospaimen näyttelemään kummaa osaa.
Esiintyi niin veijarimaisesti kuin olisi ollut näyttelijän opissa teatterissa. Kun piirituomari kysyi hänen nimeänsä, niin hän viskasi vastauksen yli olkansa: