— Neiti itse parhaiten tietää, mikä ja kuka on syynä siihen, että hiuksenne ovat kammalle kierretyt.
— Santeri! Se ei ole totta! Minä en huoli, vaikka minut rikokseni tähden pantaisiin kaakinpuuhun ja vaikka raippoja saisin. Tässä pääni; hakattakoon poikki, en huoli. Mutta älä sano sitä, ettet koskaan ole minusta pitänyt, ettet ole luonani käynyt, sillä se on kuolematakin katkerampaa kuulla.
Tuomari tuimistui.
— Tuhat tulimmaista! Lemmenriitanne saatte ratkaista kahdenkesken; mutta minä tahdon tietää, missä tämä selvä myrkytys on tapahtunut ja kuka sen työn on tehnyt.
— Vastaa siihen! — huudahti tyttö, kasvot leimuavina. — Anna siihen vastaus!
— No, kun niin tiukasti tutkitaan, niin menneeks' olkoon puuristiin! Voinhan tuon sanoa. Ohatin pustalla tapasin kuljeksivan mustalaisjoukon. Ihmeen kaunis, hehkusilmä tyttö seisoi teltan edustalla. Puhutteli minua ja kutsuipa sisäänkin. Siellä paraikaa paistettiin porsasta. Jäin sinne hetkeksi hauskaa pitämään. Join heidän viiniänsä. Tunsin heti, että siinä oli jonkinlainen katkera ja outo maku. Mutta mustalaistytön suukot olivat niin suloiset, että muun kaiken unohdin.
— Valhe! Valhe! Valhe! — huuteli tyttö. — Nyt olet tuon jutun omasta päästäsi keksinyt!
Paimen nauroi hurjasti. Nosti oikean käden takaraivolleen, viittaili ilmaan vasemmalla ja alkoi hyräillä tätä lauluansa:
"Maailma on ihana,
mustalaisten tytöt ruusunkukkia!"
Ei tuo juttu ollut nyt vasta keksittyä, vaan jo sinä tuskien yönä, jolloin "Keltaruusu" oli häntä hoitamassa ja kastelemassa hänen kuumaa päätänsä. Silloin hän kesken kipujansa ajatteli tätä keinoa uskottoman lemmittynsä pelastamiseksi.