Tuomari löi suuttuneena nyrkkiä pöytään.
— Älkää täällä kujeilko!
Nyt paimen kävi vakavan näköiseksi.
— Kunnioitettava herra tuomari, minä en kujeile. Elävän Jumalan kautta vannon, että se on kaikki totta, mitä olen puhunut.
Näin lausuen hän nosti pystyyn kolme sormea.
— Ei! Ei! Älä vanno! — huusi tyttö. — Älä saata sieluasi kadotukseen!
— Hitto teidät vieköön! Hulluja olette kumpainenkin. — Tuomari muodosteli päätöslauselmansa: — Merkitkää, herra notarius, pöytäkirjaan paimenen tunnustus mustalaistytöstä, joka siis tulee syytettäväksi myrkytysrikoksesta. Poliisiviraston toimeksi jääköön hänen etsintänsä. Te saatte mennä. Kun teitä tarvitaan, niin annetaan käsky.
Ensin päästettiin tyttö vapaaksi; vähän isällistä nuhdetta hän tarvitsi, ja sen hän saikin.
Hevospaimenen piti jäädä sisään vielä kuulemaan tunnustuksensa johdosta laadittua tutkimuspöytäkirjaa sekä sitä allekirjoittamaan.
Tyttö odotti häntä etehisessä. Santerin hevonen seisoi valmiina pihalla akaasiapuuhun sidottuna.