— Entä miten tytön kävi? — kuului yhtähaavaa monen suusta.
— Tyttö karkasi tiehensä. Pakeni kultansa, erään karjapaimenen kanssa, jonka neuvosta hän oli hevospaimenen myrkyttänyt, ja yhdessä he nyt paraikaa muodostavat rosvojoukkoa.
Frans Lacza kuunteli tätä kaikkea tyynesti, olematta millänsäkään.
— Juoruja! Joutavia — tiuskui leivoksien myyjä. — Nyt ei Csikmákin rouva tietänytkään oikein. Tyttö otettiin heti kiinni, pantiin rautoihin ja vietiin santarmien keskellä linnaan. Minun poikani näki omin silmin, kun häntä vietiin kaupunginvankilaan.
Karjapaimen kuunteli paikaltaan liikahtamatta.
Nyt tuli sisään suurella töminällä joukon viimeinen, jo ennen mainittu Pundorin matami. Ensin astui hän itse sisään, heti perässä ajaja ja sitten lankomies, laahaten perässään suurta matka-arkkua.
— No, kertokaa nyt heti, matami, miten kävi krouvarin tytön, joka sen hevospaimenen myrkytti?
— Kyllä kerron, ystävä-kullat, kun ensin vähän huoahdan. — Hän istahti lankonsa suurelle arkulle, ja paras paikka se olikin, sillä penkit ja tuolit olisivat saattaneet särkyä hänen suunnattoman ruumiinsa alla.
— Saatiinko kaunis Klaara kiinni vai pääsikö pakoon?
— Voi ystäväiseni! Jo hän on saanut tuomionsakin. Kuolemantuomion; ylihuomenna hänet mestataan. Tänäpänä saapuu mestaaja Szegedistä; hänelle on saatu asunto "Valkoratsun" ravintolasta, mutta "Härkösessä" ei hänelle tahdottu millään ehdolla antaa kortteeria, ja se on niin totta, kuin minä tässä istun. Kuulin sen itse vanginvartijalta, joka käy luonani kynttilöitä ostamassa.