— Minkälaisella kuolemalla hänet lopetettaneen?
— Olisi kyllä ansainnut tulla roviolla poltettavaksi, ja jos vielä olisi vanha laki, niin kyllä se tehtaisiinkin, mutta nyt vain hakataan pää poikki. Ja tyttö on sentään vapaata sukua, hänen isänsä ei ole maaorjana ollut. Sellaisia vain mestataan.
— Älkäähän nyt, hyvä matami! — väitteli leivoksien kauppias. — Eihän vapaa sukuperä nyt enää meidän päivinä mitään maksa. Kun minä ennen 1848 otin ylleni hopeanappisen päällysviittani, niin minua pidettiin aivan vapaasyntyisenä, eikä Pestin sillalla koskaan vaadittu minulta siltarahaa; mutta jos nyt otan ylleni tuon hopeanappisen, niin…
— Älkää siinä nyt ruikuttako hopeanappistanne! — puuttui räätäli hänen puheeseensa. — Antaa matamin kertoa mitä tietää: mikä oli syynä, että nuori tyttö meni tuollaista murhaa tekemään?
— Ai! Sepä vasta onkin asia! Sen yhteydessä on toinenkin murha. Tuonnoin kävi täällä muuan rikas karjakauppias Mährinmaasta lehmiä ostamassa. Hänellä oli paljon rahaa mukana. Kaunis Klaara ja hänen henttunsa, tuo karjapaimen näetsen, yksissä neuvoin murhasivat sen karjanostajan ja heittivät ruumiin Hortobágyin jokeen. Hevospaimen, joka myöskin oli mieltynyt tyttöön, sattui näkemään heidän tekonsa. Sentähden he ensin antoivat hänellekin osan rosvoamistaan rahoista, mutta myrkyttivät hänet sitten tehdäkseen hänet vaarattomaksi.
— Eikö tuota karjapaimenta olekkaan otettu kiinni? — kysäisi suutari ällistyen.
— Otettaisiin, jos saataisiin. Mutta se on kadonnut tietymättömiin. Santarmit ovat liikkeellä häntä pustalta etsimässä. Häntä on jo julkisesti peräänkuulutettu. Hänen ulkomuotonsa on kaikkien tiettäväksi ilmoitettu. Itsekin olen sen lukenut. Sata taalaria luvataan palkinnoksi sille, joka hänet saa kiinni ja tuo elävänä lain kouriin. Minä kyllä miehen tuntisin!
Jos Frans Laczan sijassa tässä nyt olisi istunut Santeri Decsi, niin olisi tästä voinut syntyä aika himphamppu. Olihan ihan tarjolla mainio teatteritemppu. Ei muuta kuin lyödä mäjähyttää lyijypäisellä kepillä pöytään, työntää tuoli takaa kumoon ja karjaista joukkoon: "Minä olen sama mies, jonka peräänkuulutetaan! Kuka haluaa nyt ansaita sata taalaria?"
Koko seura olisi pötkäissyt pakoon, kuka kellariin, kuka uuniin.
Mutta karjapaimenella ei ole sitä luontoa. Hän on tottunut lapsuudesta järkevään, maltilliseen menettelyyn. Sarvikarjasta hän sen on oppinut.