Mutta pata oli tulella lautan toisessa päässä. Karjapaimenen täytyi sentähden astua pitkin lautan parrasta päästäkseen sen luo, elukat kun olivat välissä. Eikä kukaan liioin mielellänsä anna pippurirasiataan toisten käsiin.
Sillä aikaa kuin lauttaaja-isäntä höysteli padassa kiehuvia kaloja noilla pippurilla — joita muutamat tiedemiehet sanovat myrkyllisiksi, vaikka on olemassa niinkin karskia kansoja, jotka niitä saattavat syödä, — paimen salaa pisti "orvonturvetta" tuleen padan alle.
— Kuinka tuo kalakeitto tuntuukin käryiseltä ja pohjaanpalaneelta! — huomautti suutari hetken perästä.
— Se ei enää tunnu vain, se jo haisee siltä! — oikaisi räätäli.
Mutta vielä enemmän turpeen väkevä savu meni elukkain nenään. Ensin sonni alkoi käydä levottomaksi. Turpa pystyssä se ravisteli kaulassaan riippuvaa kelloa ja ammahteli ehtimiseen; sitten se painoi päänsä alas, häntä nousi ilmaan, ja elukka rupesi kauheasti mylvimään. Ja nyt lehmätkin, aivan kun kiiliäistä pakoon, levottomasti hyppelemään ja ammumaan toistensa selkään yritellen; kaikki pyrkivät ne lautan laidalle.
— Jeesus Maaria! Pyhä Anna! Me hukumme! — äännähteli lihava saippuamatami.
— Istukaa vain te matami lautan toiselle partaalle, niin se kyllä tulee tasapainoon! — pilaili suutari.
Mutta pila pois! Miesten oli lujasti tarttuminen vetotouviin voidakseen pitää lauttaa tasapainossa, sen toinen parras kun arveluttavasti läheni veden pintaa.
Nyt sonni mylvähti kerran tuimasti ja hyppäsi aika harppauksella lautalta veteen. Eikä aikaakaan, niin hyppelivät kaikki neljäkolmatta lehmää perässä virtaan.
Lautta kulki silloin jo keskivirrassa.