Elukat uivat takaisin rannalle, mistä oli tultukin.
Molemmat mähriläiset huutelivat lauttamiehille, että pitää palata takaisin heti paikalla karanneita elukoita hakemaan.
— Mitä hittoa! Ei takaisin! — huutelivat markkinamiehet. — Meidän pitää päästä ylitse. Muutenkin jo markkinoilta myöhästytään.
— Älkää yhtään haikailko, pojat, — virkkoi aivan tyynenä karjapaimen.
— Kyllä minä pian eläimet palautan.
Näin sanoen hän hyppäsi ratsunsa selkään, kannusti sitä kerran ja antoi sen hypätä laidan yli virtaan.
— Pian paimen ne saavuttaa! Ei pidä yhtään pelätä! lohdutteli suutari epätoivoisia Mährin miehiä.
Mutta toista mieltä oli rannalle jäänyt hevoskauppias, jolla ei enää ollut hevosille tilaa lautalla ja joka ei itsekään tahtonut antaa niitä vaaraan toisten elukkojen joukkoon.
— Te ette ikinä enää tuota karjaa saa nähdä! Kyllä se nyt on mennyttä! — huuteli hän rannalta lautalla meneville.
— Mitä se Pilatuksen pyöveli siellä taas puhuu? — Suutari ihan suuttui. — Olisi tässä siansääri, niin heittäisin sillä niskaan.
Karja ui viistoon suuntaan Hortobágyin puoleista rantaa kohden ja nousi matalalle päästyänsä kauniisti maalle. Paimen jäi jälkipuoleen. Sarvikarja pääsee vedessä eteenpäin paremmin kuin hevonen.