Vanha lauttaaja osasi vähän slovakin kieltä ja lohdutteli heitä.
— Ei pidä ulista, vieraat. Nje stjekát! Ei karjapaimen teidän lehmiänne varasta. Se on rehellinen mies. Onhan hänellä hatussa iso messinkilevy, johon on piirretty kirjaimet D.V., ja ne eivät merkitse sanoja "Dugd el, Vedd el", pistä piiloon, vie pois, vaan nimeä "Debreczen Városa", Debreczenin kaupunki. Ei se tohdi lehminensä pakoon karata. Kun me palajamme takaisin, niin on jo koko karja koossa rannalla odottamassa. Kyllä paimen ne palauttaa. Menihän koiransakin mukaan pois lautalta. Kun toisen kerran elukat tuodaan lautalle, niin pitää vain sitoa lehmät parittain sarvista yhteen ja kytkeä sonni kiinni tuohon rautarenkaaseen, niin kyllä tästä ylitse päästään. Lauttaraha vain pitää suorittaa toiseen kertaan.
… Kului hyvinkin puolitoista tuntia, ennenkuin lautta pääsi toiseen rantaan ja ennenkuin se tyhjeni, taasen täyttyi ja ehti takaisin toiselle puolelle.
Mähriläiset juoksivat heti kummulla sijaitsevan lauttaajatalon luo laumaa etsimään.
Mutta sitä ei näkynyt missään.
Hevoskauppias tiesi sanoa, että nuo villit eläimet olivat täyttä laukkaa juosseet tuonne arolle päin, perässä paimen sekä hänen koiransa, ja pian kadonneet tuonne piilipuiden taa. Ne eivät olleet kulkeneet maantietä, vaan juosseet myötätuuleen, sarvet päin maata ja häntä ilmassa, ihan kuin kiiliäistä pakoon.
Muuan myöhästynyt savenvalaja, joka kuorminensa tuli Ujvárosin puolesta, tiesi kertoa tavanneensa Hortobágyin tuolla puolen sarvikarjalauman, joka mylvien juoksi Zámin kumpuja kohden, perässä ratsumies koirinensa. Hortobágyin joki kun tuli vastaan, niin ne syöksyivät veteen, ja sitten katosivat näkyvistä korkeaan kaislikkoon sekä karja että ratsumies.
Lauttaaja-isäntä kääntyi mähriläisten puoleen, jotka suu auki miestä kuuntelivat, sanoen: — Nyt on ulisemisen syytä, miehet!
IX.
Ohatin pusta on "koreiden tammojen" laidunmaa. Paimenmajalta pustan keskeltä katsoen taivaanrantaan asti näkee vain hevosia syömässä laitumella. Siellä niitä on kaiken värisiä, joita mainita saattaa, ruskeita, harmaita, mustia, laukkia, voikkoja, kimoja, päistärikköjä, raudikkoja, suotia, jopa valkoisiakin, jonka värisiä nuoret hevoset harvoin ovat. Kai tuon monivärisyyden tähden juuri näitä hevosia sanottiin "koreaksi tammastoksi".