— Tämäpäs on hauskempaa kuin karambol-peli kapakassa! — virkkoi
Samuel Pelikán kääntyen herra Kádáriin.
— Ei hänellä muuta työtä olekkaan, — vastasi kunnon porvari.
Hevoskauppias otti taskusta sikarikotelonsa ja tarjosi paimenellekin.
Santeri otti sikarin, iski tuluksilla tulta ja tuprutteli pian mahtavia savuja.
Nuo neljä hevosta sidottiin ostajan rattaisiin. Kaksi perään, kolmas istuimen kohdalle ja neljäs valjaissa olevan oheen.
— Te olette vasta väkevä mies, — jatkoi vielä herra Pelikán, sytyttäen sikariansa Santerin sikarista.
— Mitä, kun juuri on sairastamasta päässyt … murahti vanha isäntäpaimen.
— En minä ole sairastanut! — väitti Santeri, pää ynseästi pystyssä.
— Lempoko sinua sitten vaivasi? — Kolme vuorokautta mies makasi tuolla Mátan lasareetissa.
— Ei olekkaan mies lasareetissa maannut! Sehän on vain hevosia varten.