— Minulla olisi vähän asioita, setä: pyytäisin täksi iltapuoleksi vapautta. Illalla palajan takaisin.
— Saat mennä, mutta sillä ehdolla, ettet mene Hortobágyin krouviin. —
Kai ymmärrät mitä tarkoitan?
— Kautta kunniani vakuutan, etten jalallani astu Hortobágyin krouviin.
— Tiedän, että sanassasi pysyt.
Paimen jätti sanomatta sen mahdollisuuden, että voisi joutua sinne "lakanassa".
Oli paahtavan kuuma iltapäivä, kun hän läksi matkaan; taivas oli juustonheran karvainen, ilma täynnä auerta. Kangastus oli erittäin leikkisällä tuulella. Pikkulinnut olivat laskeutuneet maahan, ei yksikään viserrellyt ilmassa. Sitä vilkkaampia olivat paarmat, kärpäset ja muut herhiläiset. Hevonen asteli sangen haluttomasti, tavantakaa kun piti joko takajaloilla taikka päällä heristellä luotansa noita kiukkuisia hiiden lintuja. Kuitenkaan se ei eksynyt suunnalta, vaikka ohjat olivatkin aivan höllällä miehen kädessä. Ihminenkin tunsi myrskyn olevan tulossa.
Jo saavuttiin Hortobágyin sillalle, tuolle maanmainiolle rakennukselle.
— Ohoo! — havahti hevospaimen. — Siitä ei mennä, heponi. Tiedäthän, että olen tähtitaivaan kautta luvannut olla menemättä Hortobágyin sillan yli.
Mutta hän ei ollut luvannut olla menemättä yli Hortobágyin joen.
Hän ohjasi sentähden hevosensa myllyn alapuolelle, missä vesi oli matalampi, ja rupesi kahlaamaan ylitse. Vähän piti ratsun uidakin, mutta mitäs siitä; pian liinaiset roimahousut kuivuvat paahtavassa auringonpaisteessa.