— Minulla on juoneni, jatkoi Kozák veikko. Jos rutto leviää Pestiin, niin antakaamme sen mennä vielä edemmäs! — Sentähden sinun on tarvis ilmaista tuo poika karanneeksi sotamieheksi, ilmoittaen paikka minne hänen on tapa mennä öisin työnsä päätyttyä. Sydänveren katu n:o 42, leipojattaren luona. Huomatessaan että sinne rynnätään sisään, rientää poika varmaan heittämään uuniin varastamansa nahat. Mutta itse on hän jo silloin täynnä myrkkyä. — Sotaväen 38:s rykmentti on paraikaa majoitettuna Wieniin, karkuri lähetetään heti sinne, viedään kasarmiin, sotaoikeuden eteen ja kolmen päivän kuluttua on Wienin kaupungilla loistava huvitus valmisna: kokonainen kasarmi täynnä kuolleita. — Sitä sopii nauraakin! ha ha ha! ha ha ha!
Hän nauroi ääneensä ja katsoi vielä ympärilleen, josko tohtisi korottaa ääntänsä.
Mutta havaittuansa, etten minä ollenkaan tahtonut ottaa osaa nauruun, jatkoi hän taas vakavammin:
— Mitä erinomaista tämä olisi? Tämä sotatemppu et ole uusi. Eivätköhän Pohjois-Ameriikan kansalaissodan edellä etelävaltiot tehneet samoin, kun he ostivat Brasiliasta kaikkein keltakuumeesen kuolleitten vaatteet ja lähettivät niitä laivalastin Nev-Yorkiin istuttaakseen ruttoa vihollisten leiriin; mikä siis oli heille luvallista, eiköhän se olisi luvallista meillekin? Ja kysymmekö me, onko luvallista? — Ymmärrätkö nyt täysin asian, miksi sinun täytyy antaa ilmi tuo poika. — Sinä olet käsi, hän on väline. Hän on pommi, joka sinun pitää lennättää. — Pommi räjähtää. Mitä artilleristi huolii, vaikka pommin kuori särkyy, kun se vain tekee tuhoa!
Olin jo hyvän aikaa odottanut hänen lopettavan tämän mielettömän puheensa.
— Omalta kannaltasi katsoen on tämä kaikki järkevästi ajateltu, veikkoni, mutta minulla ovat toiset tuumat. Juuri tämän nuoren miehen sisarelle olen luvannut ja kunniasanallani vakuuttanut, että vapautan veljensä rangaistuksesta, joka seuraa lippunsa jättämistä; ja sen olen jo tehnytkin. Lupasin myöskin hankkia hänelle kunniallisen toimialan. Sitä nyt tätä nykyä puuhaan.
— Naurettavaa! Onko lupauksilla sitovaa voimaa? Etenkin lupauksilla tytöille? Onko niitä tapana pitää?
— Minun on tapana? minut sitoo lupaukseni.
— Entä pyhä vala, jolla sinä olet sidottu liittoomme? Kaunis silmäpari on siis sinulle pyhempi merkki kuin se, joka on painettu käsivarteemme: suuri kaikkeus, Kosmos, ja tämän vastakohta: suuri tyhjyys, kuolema!
Näin puhuen kiersi hän takkinsa hihan ylös ja näytti minulle tuota hirveätä merkkiä. Minä pistin käteni peiton alle, sillä minun käsivarrestani oli jo kulunut pois sekä kaikkeus että tyhjyys.