— Veli kulta, vastasin, mitä olen sanonut, sen olen sanonut. Minä pidän Agnekselle antamani lupauksen. Mainitsemaasi poikaa minä en anna ilmi, sillä minä en aio ruveta piiskuriksi enkä nylkyriksi, enkä vakoojaksi enkä ilmiantajaksi. Pistäkää puukko kurkkuun, jos tahdotte; täss' olen! Mutta mikä on minulle vastenmielistä sitä en tee. Sillä minä olen niin suuri nihilisti, että pidän koko suurta "tyhjyyttä" tyhjänä puheena. Mene nyt hiiteen, tai jos tiedät mieleisempääsi paikkaa, mene sinne, ja anna minun nukkua!
Näin sanoen käännyin seinään päin.
Kozák veikko nousi istualta ja lähestyen vielä kerran minua kuiskasi kamalalla äänellä korvaani:
— Olet ajatteleva asiaa. — Nyt oli luonasi "34". — Sinun pitää antaa ilmi karkuri "38":nnesta rykmentistä, Hän on tavattava Sydänveren kadulla n:o "42" leipojattaren luona.
— Hyvä, hyvä!
Minä nukun vielä. Viime yönä kesti pikettirpeli sangen kauan Budan Kasinossa. Siellä käy varakkaita miehiä, jotka pelaavat aamuun asti, mutta vain pikettiä kymmenestä osasta kreutzeriä. — Lähemmin tultuani tuntemaan poikani, rupesin minäkin sitä pelaamaan…
… Oli jo paras aika mennä istuntoon, kun vanha Ignácz herätti minut Kaikkia hulluja olin uneksinut! Olin käyvinäni mestaajan uunin luona, ja heittävinäni pelkkiä mustia akkoja kattilaan; valtiopäivillä olin kuulevinani mestaajasällien puheita.
Hieroessani unta silmistäni kysyin Ignácz'ilta:
— Näinkö minä unta, vai oliko täällä todellakin joku kantaja n:o 34.
— Oli niinkin, vastasi vanhus; hän odotti täällä kauan, mutta läksi vihdoin suuttuneena ja sanoi, ettei hän tahdo häiritä armollisen herran unta, hän nukkuu niin makeasti; lupasi tulla myöhemmin.