Tämä ainoa ajatelkoon minusta hyvää. — Älkäämme tavatko toisiamme enää!
Minä riensin kotia. Aamusta saakka en ollut käynyt kotona.
Pöydälläni tapasin kirjeen, jonka osoitteesta jo huomasin, kuka oli kirjoittanut sen. Siinä seisoi: "oma poikanne".
Kirje oli vanhimmalta pojaltani, siltä joka tuossa valokuvassa syleilee polveani. Käsialansa! oli parantunut paljon, sittekun minä sen viimeksi näin. Hän ei enää kirjoittanut viivattujen rivien väliin.
Hän kirjoittaa että he kotona ovat. Jumalan kiitos kaikki terveinä, pikku Mikko kiipee jo puuhun; he toivottavat minulle samaa. Kylään on ilmaantunut rokkoa; sentähden on äiti päättänyt kohta, kun tulee lämpimät ilmat, muuttaa lapsineen Balaton-Fürediin kylpemään. He saavat oppia uimaan. Mutta jo eilisestä saakka on ollut kevät-ilma, vielä toissapäivänä oli talvi, sentähden päätti äiti lähteä jo huomenna matkalle. Äiti pyytää että isä olisi aamulla puoli kuuden aikana odottamassa heitä Pestin asemahuoneella; sillä äiti ei tahdo viipyä, vaan aikoo sieltä suoraan mennä Budan asemalle; sieltä lähtee juna kello seitsemän Fürediin päin. Suutelonsa lähettävät he kaikki yhteisesti. Keskimmäinen kirjoittaa myöskin veljensä kirjeesen: hän antaa tietää, että hänellä on koulussa säästöpankkikin ja sinne panee hän kaikki rahansa. (Poika tulee isäänsä!) Nuorimmaltakin (joka kuvassa on nukki kädessä) oli pari ylöspäin kiipeävää riviä variksen varpaita, joissa seisoi, ettei "kirsikat ole vielä kypsiä, mutta kumminkin kiipee joka päivä puuhun; ja varoo, etten putoo alas; varokoon isä myöskin!"
Huomaan, että tässä tulee "Paavalin kääntymys".
Käskin palvelijani nousta ylös jo neljän aikaan aamulla ja laittaa issikan asemahuoneelle.
Saavuin sinne niin varhain, että lamput vielä paloivat pitkin tietä. Mieleni ei tehnyt istua odotussalissa, läksin kävelemään pitkin rataa. Aamu-sumu peitti vielä koko kaupungin. Se oli pilvi, joka oli syntynyt pelkästä ihmisten pahuudesta. Ennenkuin tulemme kaupungin-puiston huviloitten ja eläintarhan huuhkajalinnojen luo, täytyy kulkea rappeutuneitten mökkiryhmäin ohitse, jotka ovat likistetyt, Itävallan valtion rautatien ja yhdys-radan Cimborasson korkuisten ratapenkkien väliin ja tuomitut vähitellen häviämään, Mikä raukee, sitä ei enää nosteta. Matala rivi nuoria akatsiapuita peittää osan näistä ryhmistä. Vain hyvin tottunut silmä keksii tämän "tohuvabohun" keskeltä vaaleaa savua päästävän savutorven, joka on Kuiskaaja-kadulla — Kozák on jo hereillä ja keittää sammuttamatonta tulta helvetinkonettansa varten. Entä mitä uneksii tyttöparka siellä, helvetinkone pään alla; — ja tuo muotokuva seinällä päänsä päällä? Kuinka suuri olisikaan ilonsa, kun saisi nähdä niitten tulevan, joitten kuva hänellä on. Kunnon vaimo-kultani on sen jälkeen tosin vähän lihonut ja pojat kasvaneet; mutta kumminkin tulevat he riippumaan minun kaulassani yhtähaavaa, en itsekään tiedä, ketä heistä ensin syleilen.
Sähkö-kilistyskone ilmoitti, että juna on saapunut Köbánuaan. Palasin takaisin toivottaen "hyvää huomenta" nukkuvalle, Ehkä kuuli hän sen unissaan.
Kun juna tulla jyrisi aseman eteen, oli jokaisen pää ulkona vaunun ikkunasta ja kaikki huudahtivat yhtä aikaa nähtyänsä minut.