Timarin vihasta hehkuvissa kasvoissa huomasi Timea tapahtuneen suuren muutoksen. Nämä muutoin lempeät ja vaatimattomat kasvot olivat nyt saaneet ylpeän ilmeen, ja niillä väikkyi mielenliikutus, joka teki hänet kauniiksi. Monet kasvot kaunistuvat intohimon leimahtaessa niissä.
Hän meni suoraa päätä Timean luo, joka kirjaili kultaisia ruusuja ja hopealehtiä morsiuspukuun.
"Timea neiti," hän sanoi syvällä, sangen liikutetulla äänellä, "nyt otan jäähyväiset teiltä. Kunpa tulisitte onnelliseksi! — pysykää kauan lapsena. Mutta jos kerran tulisi hetki, jolloin tuntisitte olevanne onneton, niin älkää silloin unhottako, että on olemassa yksi joka teidän tähtenne…"
Hän ei kyennyt jatkamaan. Ääni petti, ja rinta kuristui kokoon.
Timea lopetti keskenjääneen lauseen.
"Kolme kertaa…"
Timar puristi hänen kättään ja änkytti värisevällä äänellä:
"Ikuisesti!"
Sitten hän kumarsi ja läksi, vaivaamatta viereisessä huoneessa olijoita.
Ei ainoakaan "Jumala kanssanne!" tullut hänen huuliensa yli. Hänhän toivoi tällä hetkellä, että Jumala lakkaisi käsillään suojaamasta taloa.