"Etkö?" hän kysyi mennen Timean luo ja kumartaen vihasta hehkuvat kasvonsa lapsen alabasterinvalkeita poskia vasten, aivankuin olisi tahtonut sytyttää ne tuleen.
Sohvi-rouva katseli nurkastaan vahingoniloisena näytelmää huutaen:
"Enkö sinulle sanonut, että saisit kyytiä, kun Atalia tulisi kotiin!"
Mutta Timea katseli Atalian loimuaviin silmiin ja toisti kieltonsa.
"Ja miksikä et?" kiljui Atalia, jonka ääni nyt muistutti äidin ääntä samoinkuin hänen silmänsä isän silmiä.
"Siksi että olen kauniimpi näin."
"Kuka on sanonut sinulle sellaista?"
"Hän."
Atalia käyristi sormensa kuin kotkankynnet, ja hänen yhteen purrut hampaansa kiilsivät kauniiden huulien takaa. Näytti kuin hän olisi tahtonut repiä palasiksi lapsen.
Silloin hänen hillitön raivonsa puhkesi äkkiä ivanauruun. Hän antoi
Timean seista siinä ja meni huoneeseensa.