Ja oli kuitenkin hääpäivä!
Atalia kielsi palvelusväkeä herättämästä Timeaa. Hän päästi itse rullaverhot alas, joten makuuhuone tuli aivan pimeäksi. Timeaa ei saisi herättää, ennenkuin Atalia oli puettu morsiuspukuunsa.
Mutta tämä kesti hyvin kauan. Atalia halusi näyttäytyä kauneutensa kaikessa loistossa. Tänäänhän oli saapunut lukuisasti sukulaisia ja liiketuttavia joka taholta ottamaan osaa rikkaan Brazovicsin ainoan tyttären häiden viettoon, tyttären, joka oli kaunein tyttö seitsemän kunnan alueella.
Vieraita alkoi kertyä häätaloon. Morsiamen äiti, Sohvi-rouva, oli jo puristettu uuteen pukuunsa ja uusiin kenkiinkin, mikä oli hänestä vielä epämieluisampaa ja saattoi hänet toivomaan, että päivä olisi ohitse pian.
Sulhanenkin saapui iloisena, kohteliaana, kuten tavallisesti. Mutta tämä iloisuus ei merkinnyt paljoa, se oli hänellä vain kohteliaisuuden univormu.
Hänellä oli muassaan kukkavihko morsiamelle. Siihen aikaan ei vielä tunnettu kamelioita; morsiusvihko oli erivärisistä ruusuista. Herra Katshuka sanoi antaessaan sen tuovansa ruusulle ruusuja. Palkinnoksi hän sai ylvään hymyn säteileviltä kasvoilta.
Kaksi vielä puuttui: Timea ja herra Brazovics.
Timeaa ei kait kukaan kaivannut, mutta sitä suuremmalla levottomuudella odottivat kaikki herra Brazovicsiä.
Sanottiin hänen jo aikaisin aamulla ajaneen linnoitukseen, kuvernöörin luo, ja kärsimättöminä odotettiin hänen kotiinpaluutaan. Morsiankin meni usean kerran ikkunasta katsomaan, eikö isän vaunut jo olleet tulossa.
Sulhasessa vain ei huomattu mitään levottomuuden merkkejä.