Häneltä ei jäänyt huomioonottamatta pieninkään tilaisuus kiusata
Timeaa.
Hänen mielestään Timea tahtoi loistaa jalomielisyydellään kohtelemalla talon entistä neitiä kuten sisartaan ja hienoa naista, ja tässä oli Atalian mielestä kylliksi syytä näyttää maailmalle, että hän muka olikin vain palvelijatar.
Timean täytyi joka päivä ottaa väkivallalla luuta Atalian kädestä tämän tullessa siivoamaan hänen huonettaan. Toisinaan näki hän Atalian puhdistamassa hänen vaatteitaan. Ja jos oli päivällisvieraita ei Ataliaa saanut millään muotoa pois keittiöstä.
Atalia oli saanut takaisin koko vanhan puku- ja koristevarastonsa; hänellä oli kaapit täynnä tiibetti-, merino- ja gros-de-naple pukuja; mutta hän käytti mieluummin kuluneimpia ja likaisimpia pukujaan, niitä, joita hän ennen oli käyttänyt vain kammattaessa ja lisäksi oli hänen sydämensä iloinen, kun pukuun paloi reikä keittiössä tai kun lamppua puhdistaessa öljytahra loiskahti hameelle. Hän tiesi, miten syvästi se loukkasi Timeaa. Korunsa hän myös oli saanut takaisin. Niitä oli tuhansien arvosta, mutta hän ei käyttänyt niitä, vaan osti itselleen lasisen rintaneulan kymmenellä kreuzerillä ja kiinnitti sen rintaansa.
Timea otti silloin salaa neulan ja antoi vaihtaa sen lasin oikeaan opaaliin ja rikkiset vaatteet hän kerran poltti antaen ommella Atalialle puvun samasta kankaasta, josta hänellä itsellään oli puku.
Oi, Timean mieltä voitiin pahoittaa, mutta ei häntä suututtaa.
Käytöksessäänkin Atalia osoitti sietämätöntä nöyryyttä Timeaa kohtaan, huolimatta siitä, tai oikeammin juuri sen vuoksi, että Timea loukkaantui siitä. Kun Timea pyysi häneltä jotakin, kiirehti hän noutamaan pyydettyä tavaraa niin nöyränä kuin hän olisi ollut orjatar, joka pelkää ruoskaa. Hän ei milloinkaan puhunut luonnollisella äänellään, vaan kiusasi Timeaa pakottamalla äänensä tuollaiseksi ohueksi, kimeäksi diskantiksi, mikä aina kuuluu matelevan nöyrältä; hän sopersi ja änkytti teeskennellyn heikosti eikä ollut osaavinaan lausua r:ää.
Häntä ei millään muotoa saanut sinuttelemaan Timeaa.
Pahiten hän kiusasi sillä, että ylisti toista puolisoa toiselle.
Ollessaan kahden Timean kanssa hän huokasi: "Oi, kuinka onnellinen te olette, Timea, jolla on niin kelpo mies, joka rakastaa teitä niin kovin!" — Kun Timar palasi kotiin, otti Atalia hänet vastaan lapsellisin nuhtein: "Onko kauniisti tehty, että olette näin kauan poissa? Timea on jo aivan epätoivoissaan; hän on jo odottanut teitä niin kovin. Menkää nyt hiljaa sisään yllättämään vaimonne. Pankaa kädet hänen silmilleen takaa päin; hän kyllä arvaa, ken se on."