"… Minulla ei ole ketään maailmassa — se on surullinen totuus."
Mikael näki Terese-rouvan yhä seisovan ovella epätietoisena siitä, menisikö vai eikö.
"Kuulkaapas, Terese-äiti", hän sanoi nopeasti tullen tajuihinsa, "älkää huoliko mennä keittiöön keittämään mitään minun tähteni. Minulla on kaikenlaatuisia ruokavaroja repussani; teidän ei tarvitse muuta kuin kattaa pöytä ja meille kaikille on ruokaa yllin kyllin."
"Mutta kuka sitten on varustanut teille niin runsaat eväät?" kysyi
Noëmi.
"Kukapa muu kuin herra Fabula?"
"Vai niin, se kelpo perämies. Onko hänkin täällä?"
"Hän lastauttaa laivaa toisella rannalla."
Therese oli arvannut Timarin ajatukset eikä tahtonut olla epähienompi kuin tämä. Hän tahtoi näyttää, ettei häntä arveluttanut jättää Noëmia yksin Timarin kanssa.
"Ei, minä olen nyt päättänyt toisin. Minä laitan kaikki valmiiksi keittiössä ja pidän silmällä kattilaa täällä. Mene sinä, Noëmi, sillä aikaa näyttämään herra Timarille saarta ja niitä muutoksia, joita hänen viime käyntinsä jälkeen on tapahtunut täällä."
Noëmi oli kuuliainen lapsi. Hän teki aina napisematta kaikki, mitä hänen äitinsä käski.