Samalla tavoin kuin nyt hän oli kerran ennen tuijottanut laskevaa kuuta, jonka loistetta silloin aallot heijastivat aina uponneeseen laivaan asti. Tietämättään hän puhui ajatuksissaan magneettisten, aavemaisten säteiden kanssa.
"Etkö vieläkään ymmärrä minua? — Huomenna tulen takaisin ja silloin sinä olet ymmärtävä minua."
Kahdeskymmenestoinen luku.
HÄMÄHÄKKI KUKKIEN KESKELLÄ.
Mutta kättensä työllä elävillä ihmisillä ei ole aikaa ihailla kuutamoa kallion huipulta eikä unohtua katselemaan luonnon ihanuuksia. Kotiinpalanneet vuohet odottivat jo emännän ottavan vastaan heidän päiväisen maito-antimensa. Lypsäminen on Terese-rouvan tehtävänä, jota vastoin Noëmin tehtävänä on leikata ruohoa karjalle. Timar jatkaa nyt keskustelua nojaten lammasläävän oveen ja sytyttäen piipun aivan kuin talonpoikaisrenki, hakkaillessaan palvelustyttöä.
Lopuksi on kattila uudelleen täytettävä ja senjälkeen he paneutuvat nukkumaan.
Timar pyysi saada nukkua sivurakennuksessa. Terese-rouva valmisti vuoteen vastaniitetystä heinästä ja Noëmi järjesti päänaluksen oikealle paikalle. Ei tarvittu paljoakaan häntä uneen tuudittamaan; tuskin oli hän heittäytynyt pitkälleen, ennenkuin uni sulki hänen silmänsä. Hän uneksi koko yön, että hän oli puutarhurin renkinä ja keitti ruusuvettä loppumattomiin.
Herättyään näki hän auringon jo jotakuinkin korkealla taivaalla. Mehiläiset surisivat hänen ympärillään täydessä työssä. Hän oli nukkunut hyvin kauan. Joku oli jo käynyt hänen luonaan, sen hän huomasi siitä, että kaikki ne esineet, joita välttämättä tarvitaan miehen pukeutumishommiin ja jotka hänellä oli matkalaukussaan, olivat järjestyksessä hänen makuusijansa vieressä. Matkustajaparka, jolla on tapana ajaa partansa joka päivä, tuntee itsensä sangen onnettomaksi silloin kun ei voi suorittaa tätä toimitusta, ja jos hänet päästetään pälkähästä, johon hän vieraassa talossa ollessaan joutuu etsiessään saippuaa, lämmintä vettä ja peilinpalaa, missä näkisi ajaa partansa, on se hienotunteista ja huomaavaista. Hänen mieltään painostaa kirottu parransänki omantunnonvaivana. Miten onnellinen hän onkaan väittäessään tämän harminkarin, huomatessaan olevansa siinä miellyttävässä asemassa, että saattaa ajaa leukansa sileäksi.
Kun Timar oli suoriutunut tästä tehtävästä, meni hän naisten luo, jotka odottivat häntä aamiaiselle, jossa oli maitoa, leipää ja voita. Senjälkeen mentiin päivätyöhön, ruusujenkorjuuseen.
Mikael sai pyyntönsä mukaisesti tehtäväkseen sotkea kukkaset; Noëmi nyhti irti terälehdet ja Terese-rouva hääräili kattilan vieressä.